Kolme meksikolaista opiskelijaa katosi mystisesti kuukausi sitten – miehet oli liuotettu happoon

Kolme meksikolaista elokuva-alan opiskelijaa kaapattiin reilu kuukausi sitten 19. maaliskuuta ja pitkään oli epäselvää mitä opiskelijoille oli tapahtunut. Opiskelijat kaapattiin Meksikon toiseksi suurimmassa kaupungissa Guadalajarassa, kun he olivat kuvaamassa kouluprojektiaan.

25-vuotiaan Javier Salomón Aceves Gastélumin sekä 20-vuotiaiden Marco García Francisco Ávalosin ja Jesús Daniel Díazin kohtalo nostatti mielenosoituksia eri puolilla Meksikoa.

Mielenosoittajat vaativat, että viranomaiset selvittävät mitä kolmelle nuorukaiselle oli tapahtunut.  Myös kuuluisa meksikolainen Hollywood-ohjaaja Guillermo del Toro oli vahvasti mukana mielenosoituksissa.

Nyt kadonneiden opiskelijoiden kohtalo on Meksikon viranomaisen mukaan selvinnyt. Ja se on karmea, kertoo Washington Post.

Luultiin kilpailevan huumekartellin jäseniksi

Sen jälken, kun opiskelijat oli kaapattu, heidät hakattiin ja tapettiin, jonka jälkeen ruumiit liuotettiin happoon, syyttäjän edustaja kertoi tiedotustilaisuudessa maanantaina.

Viranomaisten mukaan opiskelijat, joilla ei ollut mitään yhteyksiä rikollisjengeihin, joutuivat sijaiskärsijöiksi kahden huumejengin välisessä taistelussa.

Meksikon voimakkain humekartelli Jalisco New Generation saattoi viranomaisten mukaan sekoittaa opiskelijat kilpailevan huumejengin jäseniin.

Taloa, jossa opiskelijat olivat kuvanneet kouluprojektiaan, käytettiin myös Nueva Plaza -nimisen huumekartellin turvatalona. Eräs tämän kartellin jäsenistä oli vapautumassa vankilasta, ja kilpailevan Jalisco-kartellin jäsenet pitivät tämän takia taloa tarkasti silmällä.

Opiskelijat kaapattiin, kun he olivat poistumassa talolta. Heidät ajettiin takaisin talolle ja yhtä opiskelijaa oli hakattu niin pahasti, että hän oli kuollut. Sen jälkeen kaksi muuta oli tapettu, ettei teolle olisi jäänyt todistajia.

Myöhemmin ruumiit kuljetettiin toisaalle ja liuotettiin happoon, jotta surmista ei olisi jäänyt todisteita. Poliisin mukaan paikalta löytyi 43 tynnyrillistä rikkihappoa ja poliisi arvelee, että maatilalla on hävitetty muitakin ruumiita.

Opiskelijoiden kohtalo on uusin luku Meksikon veriseen viime vuosien historiaan. Viime vuonna maassa murhattiin yli 25 300 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat