Israelissa järjestetään jälleen ensi maaliskuussa parlamenttivaalit, nyt jo kolmannet vuoden sisällä.
Tämä on osoitus siitä, että maassa ollaan poliittisessa umpikujassa, josta ei päästä eteenpäin, sanoo Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola.
– Tämä kertoo osin järjestelmästä ja siinä olevista rakenteellisista ongelmista eli että ei ole selviä enemmistöjä. Toinen tekijä on tietysti pääministeri Benjamin Netanjahun persoona.
Israelissa on hyvin voimakkaasti suhteelliseen vaalitapaan perustuva järjestelmä. Tällöin ei Juusolan mukaan ylipäätään ole helppo muodostaa koalitiota silloin, kun on hyvin erilaisia poliittisia mielipiteitä. Tässä on kyse enemmän tai vähemmän pysyvästä tilanteesta.
Tässä tapauksessa Netanjahun asema on Juusolan mukaan erityistapaus, mikä on johtanut siihen, että tilanne on nyt näin paha.
– Netanjahu pitää kiinni kaikin keinoin asemastaan eikä suostu antamaan periksi ja vie tavallaan poliittisen järjestelmän mukanaan umpikujaan.

