Israelin puolustusministeri Israel Katz on hyväksynyt maan armeijan suunnitelman vallata Gazan kaupunki.
Operaation toteuttamiseksi Israel Katz on myös valtuuttanut noin 60 000 reserviläisen kutsumisen palvelukseen.
Asian on vahvistanut maan puolustusministeriö uutistoimisto AFP:lle, ja asiasta ovat uutisoineet useat israelilaismediat.
Israelin armeija sanoi viikko sitten hyväksyneensä rungon uudelle hyökkäyssuunnitelmalle Gazan kaistalla sen jälkeen, kun Israelin turvallisuusneuvosto oli päättänyt aiemmin Gazan kaupungin valtauksesta.
Hyökkäyksen aikataulua ei ole kerrottu julkisuuteen.
Israelin hallituksen päätös vallata Gazan kaupunki on saanut laajaa kansainvälistä kritiikkiä monilta Israelia perinteisesti tukevilta mailta.
Gazan kaupungin valtaamisen on varoitettu lisäävän humanitaarista hätää alueella, joka useiden kansainvälisten järjestöjen mukaan kärsii jo nälänhädästä.
Juttua on päivitetty lisätiedoilla 20.8. kello 10.33.