Mainos

Kolmannen sukupolven matkapuhelinluvat jaettu

Sonera, Radiolinja, Telia ja Suomen Kolmegee saavat kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen toimiluvat. Suomen Kolmegeen takana on 41 alueellista Finnet-ryhmän puhelinyhtiötä sekä Ruotsin toiseksi suurin matkaviestinyritys Tele2.

Liikenneministeriö sai helmikuussa yhteensä 15 toimilupahakemusta, joista Valtioneuvosto nyt hyväksyi neljä. Kahdeksan hakemusta hylättiin, kaksi hakijaa peruutti hakemuksensa ja aiemmin tytäryhtiönsä Interloop AB:n nimissä toimilupaa hakenut Tele2 liittoutui menestyksekkäästi Kolmegeen kanssa.

Internet-operaattori Saunalahden Serverin ja sen tytäryhtiön Clari Netin sekä Tele1Europen hakemukset hylättiin sillä perusteella, ettei niiden taloudellisten voimavarojen katsottu riittävän valtakunnallisen verkon pystyttämiseen. Lisäksi yhtiöiden esittämät suunnitelmat eivät vakuuttaneet ministeriötä siitä, että ne olisivat edes uskottavasti tavoitelleet verkoilleen valtakunnallista peittoa.

Helsingin Puhelin, Keski-Suomen Puhelin, RSL Com Finland, Tampereen Puhelin ja Soneran tytäryhtiö Sonera Systems taas olivat hakeneet vain alueellisia toimilupia, joita ei myönnetty lainkaan. Liikenneministeriö ei pitänyt sitä perusteltuna, koska taajuuksia on käytössä rajallinen määrä ja yhdenkin alueellisen luvan myöntäminen olisi pudottanut valtakunnallisten lupien määrän neljästä kolmeen. Toimiluvat myönnettiin lain sallimaksi enimmäisajaksi eli 20 vuodeksi.

Finnet-leiriin kaksi lupaa

Ministeriö piti lupien jaossa tärkeänä myös sitä, että lupia saavat yhtiöt ovat kaikki tarpeeksi vahvoja kilpailemaan tasapuolisesti keskenään. Siihen kaikkien nyt valittujen operaattoreiden rahkeiden katsotaan hyvin riittävän. Radiolinjan emoyhtiö Helsingin Puhelin ja Suomen Kolmegeen takana olevat 41 alueellista Finnet-yhtiötä kuuluvat kaikki samaan Finnet-leiriin, ja ennakkoon veikkailtiin, ettei sinne voisi mennä kahta toimilupaa. Liikenneministeriön mukaan Helsingin Puhelimen liiketoiminta on viime aikoina kuitenkin selvästi eriytynyt muusta Finnet-ryhmän toiminnasta. Kun vielä Kolmegeen omistajaksi on tulossa myös vahva ulkopuolinen yritys Tele2, Radiolinjan ja Kolmegeen voi sekä ministeriön että Kilpailuviraston mielestä katsoa kilpailevan aidosti keskenään.

Kaikki nyt luvan saaneet operaattorit ovat ilmoittaneet käyttävänsä verkoissaan eurooppalaisen standardijärjestön ETSIn kehittämää, myös Japanissa käytössä olevaa ns. UMTS-standardia. Standardit lyödään lukkoon siinä vaiheessa, kun Telehallintokeskus myöntää toimiluvan haltijoille oikeudet radiotaajuuksien käyttöön. Verkkovierailuista sopiminen jätettiin yhtiöiden keskinäisten neuvottelujen varaan. Kolmannen polven verkkoja rakennetaan asteittain, joten varsinkin alkuvaiheessa niistä joudutaan vierailemaan GSM-verkoissa, joissa osa UMTS-verkon kännyköiden toiminnoista myös toimii. Nyt myönnetyt luvat eivät kata Ahvenanmaata, jonka osalta luvista päätetään myöhemmin.

Uudet verkot käyttöön viimeistään 2002

Kolmannen sukupolven matkaviestinnän on määrä alkaa Suomessa viimeistään vuonna 2002. Sen odotetaan kasvavan vauhdilla. Vuoteen 2007 mennessä Suomessa arvioidaan olevan jo 2,3 miljoonaa uuden mediakännykän käyttäjää, ja UMTS-verkkojen toiminnan liikevaihdon ennakoidaan silloin nousevan 10 miljardiin markkaan. Uuden sukupolven matkaviestimillä voi välittää mm. liikkuvaa kuvaa ja multimediaa ja käyttää Internetin palveluita. Uusien matkaviestinverkkojen pystyttämisen arvioidaan nielevän vuosina 2001-2007 yhteensä noin 7-10 miljardin markan investoinnit.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.