Kokoomuksen Valtoselta kylmää kyytiä hallitukselle koronapassista: "Olette missanneet sen ihan täysin"

Suomen talouden näkymät: Leikkauksia vai nousukiitoa? 9:36
Videolla Valtonen ilmaisee myös huolensa Suomen velkaantumisesta ja siitä, että Suomi kasvaa verrokkimaitaan hitaammin. Hänen mukaansa tilanne on huolestuttava.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen tylytti hallitusta Uutisaamussa yritysten kesäsesongin epäonnistumisesta. Syynä hänen mukaansa oli, että koronapassia ei ole saatu käyttöön.

– Onhan se nyt aivan käsittämätöntä. Kun käytännössä koko Euroopassa muualla on ollut kesän aikana koronapassi käytössä niin meillä on edelleen vielä työryhmä sitä pohtimassa, Valtonen kritisoi.

Nyt monien yritysten kesäsesonki on jo takana.

– Tässä on menetetty kriittiset kesäkuukaudet, kun olisi voinut olla konsertteja, tapahtumia ja ravintolat vapaammin auki. Sen te olette missanneet nyt ihan täysin, hän lataa.

Uutisaamussa kuultiin myös SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkystä. Hän painotti sen tärkeyttä, että koronarokotukset saadaan maaliin ja yhteiskunta avattua uudelleen.

"Se on törkeää"– Tapahtuma-alan järjestö lataa täyslaidallisen Kurviselle vapaaehtoisesta koronapassista 2:52
Ministeri Kurvisen aiempi ehdotus vapaaehtoisesta koronapassista sai tapahtuma-alan järjestöltä kovaa kritiikkiä.

Lue myös:

    Uusimmat