Koirien ympärillä pyörii valtava bisnes – tietokirjailija: "Mistä ostaa, sitä tukee"

Koirien jalostus miljoonabisnes 8:14

Ihmisen parhaaksi sanotun ystävän, koiran, ympärillä pyörii valtava ja edelleen kasvava miljoonabisnes. Valitettavasti tämä ei takaa terveempiä koiria, vaan jopa päinvastoin.

Huomenta Suomessa vierailleet tietokirjailijat Esa Koivuranta ja Tuija Sorjanen keskustelivat joka kolmatta kotitaloutta koskevasta lemmikkieläimestä – koirasta. Mukana sohvilla oli myös Koivurannan shetlanninlammaskoira, 7,5-vuotias Krum.

Vaikka Krum oli maksanut omistajansa laskujen mukaan viime viikolla vain parikymppiä, koiran eliniän aikana summa on moninkertainen. Itse koiran ja sen ruokinnan lisäksi maksavat esimerkiksi eläinlääkärikäynnit, agilityn tapaiset harrastukset, koulutustunnit, purulelut sekä muut tavarat – koirille markkinoidaan jopa omaa olutta. Penni saattaa venyä pitkäksi varsinkin koiran sairastuessa.

– Yhden virtsatietulehduksen tutkiminen voi maksaa puolen kuukauden vuokran verran, muistuttaa Sorjanen.

Koiraa varten voi myös ostaa vakuutuksen, johon määritellään omavastuukatto. Vakuutusyhtiöt määrittelevät myöntämänsä vakuutuksen hinnan esimerkiksi koiran rodun perusteella, sillä tietyt rodut ovat toisia sairaampia. Syy tähän löytyy pitkälle viedystä jalostuksesta.

Sisäsiittoisuus aiheuttaa terveysongelmia

Jalostuksen tarkoituksena on muokata eläinkannan laadun parantamista keinotekoisen valinnan keinoin. Koirien terveyden kannalta ihminen evoluution tahtipuikossa ei ole välttämättä tarkoittanut parantunutta kykyä selvitä elämästä. Esimerkiksi mopseilla ja englanninbulldogeilla on lyhyen kuononsa vuoksi hengitysvaikeuksia. Hengittämisen sujuvuuden voisi määritellä yhdeksi lemmikin elämisen perusedellytyksistä.

– Koiran pitäisi pystyä elämään normaalia ja hyvää koiran elämää. Siitä miten määritellään hyvä elämä tai terveys koirien kohdalla, olisi hyvä käydä keskustelua yhdessä ja yksin, Sorjanen sanoo.

Koirarotujen terveysongelmat ovat lisääntyneet ja ne kumpuavat sisäsiittoisuudesta, jolla niin kutsuttua puhdasrotuisuutta pidetään yllä.

– Ei löydy sellaista rotua eikä yksilöä, joka olisi täysin terve, Sorjanen sanoo.

Huolellinen koiran valinta helpottaa elämää jatkossa

Rodulla on merkitystä koiraa valitessa. Sen sijaan, että miettisi, millaisen koiran haluaa, tulisi miettiä, millainen koira omaan elämäntyyliin ja persoonaan sopii.

Myös sillä, mistä koiran ostaa on suuri merkitys. Myyjän taustat kannattaa tarkistaa, sillä koirabisnekseen liittyy paljon salakähmäisyyttä. Koira ei välttämättä ole sitä, mitä sen väitetään olevan: esimerkiksi rotu ja alkuperä saattavat olla toiset kuin myyjä antaa ymmärtää. Läpinäkyvyydestä ei kannata tinkiä, sillä näillä markkinoilla tulee helposti huijatuksi. Myös suomalaisten kenneleiden taustat kannattaa tarkistaa, muistuttaa Koivuranta.

Suomen Kennelliiton edellyttää kaikilta rekisteröitäviltä koirilta tunnusmerkintää. Liitto ylläpitää tunnistusmerkintärekisteriä, johon on rekisteröity noin 500 000 elossa olevaa koiraa. Tilastokeskuksen mukaan koiria on Suomessa kaiken kaikkiaan 800 000.

– Koira on tavallaan kulutusvalinta: mistä ostaa, sitä tukee, toteaa Koivuranta.

Lisätietoja: Kennelliitto

***


Lue myös:

    Uusimmat