Yhdysvalloissa Trooperiksi nimetty, hylätty ja ruhjottu koiranpentu löysi uuden kodin, kertovat muiden muassa People sekä WCPO Cincinnati.
Eläinsuojelujärjestö Animal Friends Humane Society otti pienen Trooper-pennun huomiinsa, kun koira löydettiin pahoin loukkaantuneena Hamiltonista, Ohiosta. Löytäjät uskovat, että Trooperin omistaja oli hylännyt lemmikkinsä puistoon toisen koiranpennun kanssa. Muutama tunti hylkäämisensä jälkeen koiranpennut jäivät junan alle.
Trooper selvisi törmäyksestä kuin ihmeen kaupalla hengissä. Junan jyräsi kuitenkin pennun hännän ja takajalkojen yli, minkä lisäksi törmäyksen voima revähdytti koiran toisen silmän. Toinen pentu selvisi Animal Friends Humane Societyn mukaan vammoitta.