Mainos

Löytöeläintaloille päätyy Suomessa vuosittain yli 10 000 kissaa – miksi kissoja hylätään?

5:31

Kissojen hylkääminen ei ole Suomessa vain kesäinen ongelma, vaan mirrejä hylätään ympäri vuoden. Aiheesta keskusteltiin Huomenta Suomen maanantaissa SEY:n toiminnanjohtaja Kati Pullin sekä vapaaehtoisena eläinsuojeluneuvojana toimivan Mira Ekholm-Martikaisen kanssa. Paikalla oli myös Tessa-kissa.

Yllä olevassa haastattelussa kerrotaan, mitkä ovat yleisimmät syyt sille, että joku päättää jättää kissan oman onnensa nojaan.

Kokonaisuudessaan Suomessa on yli 600 000 kissaa. Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry:n toiminnanjohtaja Kati Pulli kertoo, että löytöeläintaloille päätyy vuosittain yli 10 000 kissaa.

Pullin mukaan on myös niin sanottuja populaatiokissoja, joilla tarkoitetaan vapaana luonnossa eläviä villikissoja. Niitä ei ole leikattu, joten lisääntymistä ei voi hallita. Mira Ekholm-Martikainen kertoo, että tällaiseen ryppääseen saattaa kuulua jopa viisikymmentä kissaa.

Pullin mukaan SEY:llä on tuntuma, että molempiin ryhmien kuuluvien kissojen lukumäärä on kasvanut.

– Varovainen arvio on, että ollaan yli 20 000 kissassa, Pulli kertoo.

Yllä olevalla videolla kerrotaan myös, miksi tällaiset puolivillit pihakissat ovat ongelma.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja