MTV Uutiset perkasi hoivakotikohun keskelle joutuneen Esperi Caren taustat. Hoivajätin suurimman omistajan taustalta löytyy kytköksiä veroparatiiseihin.
Vanhustenhoidon laiminlyönnistä Kristiinankaupungissa epäilty Esperi Care on on kasvanut 200 miljoonan liikevaihtoa pyörittäväksi konserniksi, joka on laajentunut ympäri Suomen jatkuvilla yritysostoilla.
Esperi on Suomen viidenneksi suurin sosiaali- ja terveysalan konserni, joka omistaa ja operoi vanhusten hoivakoteja ja tarjoaa asumispaveluja kehitysvammaisille ja vammaisille sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille.
Yhtiön varatoimitusjohtaja ja talousjohtaja Antti Eestilä kertoo sähköpostitse MTV Uutisille, että viime vuoden tilinpäätöksen luvut ovat vielä keskeneräisiä eikä yhtiö siksi anna niitä vielä julkisuuteen.
MTV Uutisten saamasta vuoden 2017 konsernitilipäätöksestä kuitenkin selviää, että hoivakonserni teki tuolloin 213 miljoonan euron liikevaihdon. Yhtiön liikevaihto on lähes kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa ja lähes nelinkertaistunut vuodesta 2011.
Yhtiö ennakoi viime vuonna kasvun jatkuvan myös vuonna 2018.
Veroja Suomeen 890 000 euroa
Vuonna 2017 konserni teki 7,9 miljoonan euron liikevoiton, mutta sen tulos kääntyi kuitenkin 9,0 miljoonaa euroa tappiolle kovien 16 miljoonan euron rahoituskulujen takia. Rahoituskuluja ovat esimerkiksi lainojen korkokulut.
Yhtiön toiminta ei ollutkaan vuonna 2017 erityisen kannattavaa, sillä konsernin käyttökate oli vain reilut kuusi prosenttia liikevaihdosta.
Suomeen konserni maksoi tilinpäätöksen mukaan vuonna 2017 tuloveroja 890 000 euroa eli 11 prosenttia liikevoitostaan.
Hoitajapulasta pyyheitä saanut konserni kertoo verkkosivuillaan työllistävänsä 5 500 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista koko- ja osa-aikaisesti. Esperillä on yhteensä 6 000 asukaspaikkaa eri puolilla Suomea.
Esperi kertoo olevansa 200 kunnan yhteistyökumppani. Yli puolet suomalaiskunnista tekee siis yhteistyötä kohuyhtiön kanssa.


