Kohutut Kaapo Kakko ja Jack Hughes tapasivat vihdoin kasvotusten – "Vähän kuin Ovetshkin ja Crosby"

NHL:n varaustilaisuuden ensimmäinen kierros pidetään perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa. Kuhina kärkivarauksiksi povattujen Jack Hughesin ja Kaapo Kakon ympärillä tiivistyy entisestään Vancouverissa tapahtuman aattona.

Kaksikon välille on rakennettu jo pitkään kilpailuasetelmaa, mutta molemmat ovat antaneet näyttöjään omalla tahollaan. Ikäluokan huippunimet eivät vielä tunne toisiaan kunnolla.

–  Kättelin häntä äsken ensimmäisen kerran, Hughes kertoi toimittajille Vancouverissa.

Ensimmäisenä varaavien New Jersey Devilsin ja New York Rangersin hallien etäisyys toisistaan on linnuntietä vain 15 kilometriä, ja joukkueet ovat divisioonavastustajia. Hughes ja Kakko kohtaavatkin todennäköisesti useita kertoja lähivuosina, osuipa Devilsin ykkösvaraus sitten kumpaan vain.

–  Molemmat ovat hienoja seuroja. Mahtavaa ajatella, että me olemme yhdessä pitkään, vähän kuin (Aleksandr) Ovetshkin ja (Sidney) Crosby. En nyt tietenkään sano, että me olemme Ovetshkin ja Crosby, mutta meidän kummankin NHL-urasta tulee upea, Hughes maalaili tulevaisuutta.

Juttu jatkuu videon alla. 


Rangersin fanit ovat sosiaalisessa mediassa jo nimenneet Kakon muun muassa "valituksi" ja "seuran pelastajaksi". Pelaajaa moinen kunnia nauratti.

–  Olen koittanut olla lukematta noita juttuja. Mutta hieno homma, että siellä on jotain tuollaista meneillään, hän hymyili.

Toimittajat kyselivät, mitä Kakko tietää New Yorkista. Hänen vastauksensa, jonka mukaan se on "ainakin isompi paikka kuin Turku" sai median nauramaan.

Kakko mielii NHL:ään jo tulevalla kaudella

Kakon tavoite on, että hän pelaa NHL:ssä jo tulevalla kaudella. Kesän aikana kehitetään luistelua ja hankitaan voimaa. Sitten on aika näyttää osaamista samoissa kaukaloissa, joissa pelaavat muun muassa Mikko Rantanen, Auston Matthews ja Patrick Kane, joiden otteita Kakko seuraa tarkasti.

–  Hienoa päästä NHL:ään. Kaikki seurat ovat hyviä, mutta totta kai olisi hienoa olla ykkönen, Kakko myönsi.

Kakko myhäili, että hänellä on hyviä muistoja Vancouverista. Edellisen kerran hän palasi kaupungista kotiin nuorten MM-kultamitalin kanssa. Nyt tuomisina on NHL-varaus.

Lue myös:

    Uusimmat