Kohutun Löylyn palovaara selvisi – väärin lämmitetty kiuas ja viallinen piippu aiheuttivat palon

Kansanedustaja Antero Vartian ja näyttelijä Jasper Pääkkösen Löyly-ravintolan palonalun syy on selvinnyt. Yksi vasta toukokuussa avatun Löylyn saunoista joutui käyttökieltoon, kun sen savupiippu alkoi savuta ja käryttää.

Helsingin Hernesaaressa sijaitsevan Löyly-ravintolan sunnuntaisen palohälytyksen syyksi on paljastunut  väärin lämmitetty kiuas ja viallinen piippu.

Löylyn ravintoloitsijan Royal Ravintoloiden toimitusjohtajan Aku Vikströmin mukaan Löylyyn tehtiin palotarkastus maanantaina, jossa syy käryyn selvitettiin perin juurin.

– Piipussa käytetty maalipinta ei ollut täysin tulenkestävää. Se on ollut väärää materiaalia, Vikström kertoo MTV Uutisille.

Arkkitehtitoimiston edustajan mukaan kyseessä oli tehdasmaalauksella toimitettu piippu, jonka tulee olla niin sanottu CE-merkitty. Kyseisiä piippuja ei käsitellä työmaalla mitenkään. 

– Keskustelin juuri piipun asentaneen yrityksen kanssa, joka oli tilannut piipun toiselta yritykseltä, joka oli puolestaan tilannut piipun Englannista.

– Pääsyy käryämiseen oli mitä ilmeisimmin vääränlainen lämmitys, mikä saattoi aiheuttaa piipussa nokipalon, joka taas on nostanut piipun pintalämpötilaa ja saanut maalipinnoitteen käryämään, arkkitehtitoimistosta kerrotaan.

Palonvaara oli aiheellinen

Koko ravintola jouduttiin evakuoimaan palohälytyksen takia. Myös tieliikenteelle koitui haittaa; Hernesaaren liikenne oli puolen tunnin ajan poikki pelastuslaitoksen ajoneuvojen ollessa tiellä. Tulipalovaara oli aiheellinen.

– Kun piippu on jälkilämmityksessä kuumentunut yli 200-asteiseksi, on piippu ruvennut käryämään ja siitä on tullut palokaasuja, joka laukaisi hälytyksen, Vikström kuvailee.

Vikström sanoo, että piippu yritetään korjata pikaisella aikataululla. Kovia kokenut sauna pysyy suljettuna noin viikon. 

– Piipun materiaali pitää vaihtaa. Nyt selvitämme, onko helpompi vaihtaa koko piippu vai maalata uudestaan. Sen jälkeen palotarkastajien pitää vielä hyväksyä se. 

Vikström myöntää, että korjauksista tulee lisäkustannuksia.

– Kyllä tämä varmaan maksaa, varsinkin jos piippu pitää vaihtaa kokonaan. Mutta tämä ihan siedettävä kustannus, kun katsotaan Löylyn kokonaisbudjettia.

Suomen pienin sauna löytyy puolestaan Nivalasta. Katso kevennys:

Maailman pienin sauna valmistui Nivalassa 1:45

Juttua  on täydennetty klo 13.01. Siihen on lisätty arkkitehtitoimiston kommentit. Otsikkoa on muutettu.

Lue myös:

    Uusimmat