Kohu Trumpin Ukraina-puhelun ympärillä paisuu – virkarikossyyte uhkaa, presidentti voidaan jopa panna viralta

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpista aloitetaan virkarikostutkinta 1:55

Demokraattien alahuoneen enemmistöjohtaja Nancy Pelosi aikoo pian ilmoittaa aloittavansa virallisen virkasyytemenettelyn presidentti Donald Trumpia vastaan. Asiasta kertoo Washington Post.

Pelosin toimet pohjautuvat Trumpin kohuttuun puhelinkeskusteluun Ukrainan presidentin kanssa.

Trumpin on väitetty painostaneen Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyitä tutkimaan demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoittelevan Joe Bidenin ja tämän pojan Hunterin toimia.

Hunter Biden on ollut mukana ukrainalaisessa kaasuyhtiössä, jota on syytetty korruptiosta. Häntä vastaan ei ole toistaiseksi esitetty mitään todisteita korruptiosta.

Uutiskanava CNN:n mukaan Trump antoi käskyn keskeyttää sotilasapu Ukrainalle vain vajaa viikko ennen kuin hän keskusteli puhelimessa Zelenskyin kanssa.

– Jos presidentti ottaa esiin, että hän haluaa heidän tutkivan jotain, hänen poliittista vastustajaansa, on ilmiselvää, ettei se ole oikein. Me emme pyydä ulkovaltojen hallinnoilta apua vaaleihimme, Pelosi sanoi aiemmin tänään.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti aiemmin tänään, että hän antaa luvan julkistaa Ukrainan presidentin kanssa käymänsä puhelinkeskustelun puhtaaksi kirjoitetun tekstin. Julkistus tapahtuu keskiviikkona.

– Tulette huomaamaan, että kyse oli hyvin ystävällisestä ja täysin asiallisesta puhelusta, Trump kirjoitti Twitterissä.

Virkasyyte on keino, jolla presidentti voidaan panna viralta. 

Virkasyytteeseen asettamisesta päättää parlamentin alahuone, joka on demokraattien hallinnassa. Päätöksen tekee lopulta senaatti, jossa on republikaanienemmistö eli varsinaisen viraltapanon mahdollisuus on hyvin pieni.


Lue myös:

    Uusimmat