Trump ennakoi virkarikosasiansa päätyvän korkeimpaan oikeuteen – vyyhteen sotkettu Biden otti ensimmäistä kertaa kantaa syytteen puolesta: "Hän ampuu reikiä peruslakiin"

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump ennakoi, että riita häneen mahdollisesti kohdistuvasta virkasyytteestä päätyy todennäköisesti korkeimman oikeuden käsittelyyn.

Valkoinen talo kieltäytyi aiemmin tällä viikolla tekemästä yhteistyötä presidentin virkarikostutkinnassa. Valkoisen talon mukaan tutkinnalta puuttuvat perustuslailliset edellytykset, eikä se ole tasapuolinen.

Trump on vastustanut monisanaisesti häneen kohdistuvaa tutkintaa ja suominut erityisesti tutkintaa ajavia demokraatteja.

Valkoisen talon mukaan ongelmallista on, ettei edustajainhuone äänestänyt virallisesti tutkinnan aloittamisesta. Demokraattien mukaan äänestystä ei tarvita, koska virkarikosprosessi on vasta todisteiden keruuvaiheessa. Äänestys tarvitaan demokraattien mukaan vasta kun päätetään tutkinnan viemisestä eteenpäin.

"Tekee mitä tahansa tullakseen valituksi uudestaan"

Trumpin epäillään painostaneen heinäkuisessa puhelussa Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyitä tutkimaan demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Joe Bidenin ja tämän pojan toimia Ukrainassa. Lokakuun alussa Trump esitti julkisesti samankaltaisen pyynnön Kiinalle.

Barack Obaman varapresidenttinä toiminut Biden otti yhdysvaltalaismedioiden mukaan keskiviikkona ensimmäisen kerran suoraan kantaa Trumpin virkasyytteen puolesta.

–  Vaaliaksemme perustuslakiamme, demokratiaamme ja rehellisyytemme perustaa, hänen tulisi saada virkasyyte, Biden sanoi New Hampshiressa uutiskanava CNN:n mukaan.

–  Hän (Trump) ampuu reikiä perustuslakiin. Emme voi antaa hänen päästä kuin koira veräjästä, Biden jatkoi.

Bidenin mukaan Trump on jo sekä asettanut itsensä syytteeseen että tuominnut itsensä kieltäytymällä myötävaikuttamasta tutkintaan.

–  Trump tekee mitä tahansa tullakseen valituksi uudestaan, jopa häpäisee demokratian perimmäisimmät muodot. Se on uskomatonta ja se on vaarallista, Biden sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat