Sotaa on käyty Ukrainassa pian kuukausi eikä hyökkäävälle Venäjälle ole tullut pikavoittoja. Kenraalimajuri (evp) Pekka Toverin mukaan sota saattaa kestää kuukausia.
Toverin mukaan Kiovan suunnasta on viitteitä siitä, että venäläiset olisivat ryhtyneet linnoittamaan ja jopa miinoittamaan saavuttamiaan asemia.
– Selkeä merkki siitä, että ei ole voimaa saattaa saartorengasta loppuun ja saartaa Kiovaa. Nyt haetaan asemia, joita voidaan pitää ja tuoda tykistöä paikalle. Aloitetaan pommittaminen ja yritetään sillä taivuttaa, Toveri sanoo Uutisaamussa.
Venäjä on saanut menestystä Mariupolin ja Donbassin suunnassa, Ukraina taas vastahyökkäyksiään onnistumaan Hersonissa.
– Puntit rupeavat olemaan tasan. Kummallakaan ei selkeästikään ole voimaa nopeaan sotilaalliseen ratkaisuun, jonka takia yhteenotosta tulee pitkään hiertävä ja hitaasti kuluttava, kenraalimajuri sanoo.
Pääkaupunki Kiovan puolustus pitää edelleen, eikä Venäjällä näytä tällä hetkellä olevan kykyä kaupungin valtaamiseen – jos koskaan, Toveri arvioi.
Hypersooniset ohjukset silkkaa pullistelua?
Venäjän puolustusministeriö sanoi viikonloppuna maan käyttäneen Ukrainaa vastaan hypersoonisia eli yliääniohjuksia.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on kutsunut yli viisinkertaisella äänennopeudella lentävää Kinzhal-ohjusta "ihanteelliseksi aseeksi".
Kenraalimajuri Toverin mukaan Venäjällä alkaa olla pulaa pitkän kantaman asejärjestelmistä ja käytössä on jo vanhempaa kalustoa.

