Koalalla rutkasti epäonnea – jumittui päästään aidan alle

Epäonninen koala joutui pahaan pinteeseen paahtavassa auringossa Adelaiden puutarhassa eteläisessä Australiassa.

Koala oli jumittunut päästään puutarhan aidan alle. Eläimen ahdingon huomasi ensimmäisenä paikallinen nainen, joka oli kastelemassa puutarhaansa. Nainen soitti tyttärelleen, yhden lapsen äidille Diluzille, joka lähti paikan päälle pelastusaikeet mielessään.

Ensiksi Diluz yritti saada koalaa pois pinteestä pyyhkeen avulla. Mutta sehän ei eläimelle sopinut.

– Siitä tuli todella vihainen, ja se alkoi huitoa minua. Soitin eläinpelastajille, ja he yhdistivät minut koalaspesialisteille. Sieltä kuitenkin kerrottiin, että ei ollut varmuutta, milloin he pääsisivät paikalle.

Diluz sai ohjeeksi suihkia koalan päälle vettä, jotta eläin pysyisi viileänä. Suihkauksia saatuaan koala alkoi hieroa naamaansa.

– Ehkä vesi kutitti sitä, en tiedä, mutta loppujen lopuksi se pääsi itse liikahtamaan pois pinteestä.

Koala tepsutteli 40 minuutin draaman jälkeen puun alle torkuille.  

Lue myös:

    Uusimmat