Valtionvarainministeriö on esittänyt uudet WLTP-päästömittaustapaan pohjautuvat autoverotaulukot. Ne otetaan käyttöön syyskuun alussa ja korvaavat samalla vanhat NEDC-taulukot, Kauppalehti kertoo verkkosivuillaan.
Autoalalla pelätään, että autoverotuksen muutos nostaa joidenkin henkilöautomallien veroa ja samalla sen myyntihintaa.
Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtajan Tero Kallion mukaan hallituksen esitys ja eduskunnan vaatimus veroneutraaliuudesta näyttäisivät toteutuvan myös syyskuusta eteenpäin.
Uusien taulukoiden mukaan autoverokäyrä näyttäisi nousevan merkittävästi noin 200 gramman hiilidioksidipäästöjen kohdalla. Tällöin autovero nousisi yli 200 gramman kilometripäästöjen autoilla.