KKV kehottaa tarjous-Peugeotien tilaajia "odottamaan tilanteen kehittymistä" – toivoo kuluttajilta väliaikatietoja

Hiipuuko sähköautojen suosio? 7:21
Mitä oikein tapahtui sähköautojen suosiolle? Viiden jälkeen -ohjelman vieraana Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.

Kohu "Hullu-Pösöjen" ympärillä paisuu. Kilpailu- ja kuluttajavirasto kehottaa kuluttajia reklamoimaan auton myyjälle, mutta sen jälkeen odottamaan myyjän vastausta ja tilanteen kehittymistä.

Kerroimme huhtikuussa valitettavasta käänteestä liittyen satojen suomalaisten viime keväänä tilaamiin tarjoussähköautoihin. Vuosi sitten Stockmannin Hullujen päivien tarjouskampanjassa oli tarjolla Peugeot e-2008 -sähköauto poikkeuksellisen edullisella 249 euron kuukausihinnalla.

Edullinen sähköauto räjäytti potin, ja autot varattiin loppuun jo ennen kuin tarjouskampanja oli virallisesti ehtinyt alkaa. Vuotta myöhemmin sadat odottivat autojaan edelleen. Maahantuoja Auto-Bon kaatoi kylmää vettä asiakkaiden niskaan 20. huhtikuuta ilmoittamalla, että Peugeot on lopettanut tarjouksessa olleen mallin valmistuksen, eikä autoja riitä kaikille tilaajille.

Hyvitykseksi tarjottiin 2 000 euron alennusta jostakin toisesta Peugeotista. Autonsa tilanneet menettivät 2 000 euron hankintatuen, johon he olisivat olleet oikeutettuja. Tuki on jo lopetettu.

KKV odottaa

Vaikka kyse oli Stockmannin tarjouksesta, oli auto tilattavissa useiden autoliikkeiden kautta. Kilpailu- ja kuluttajavirastosta kerrotaan MTV Uutisille, että noin 150 auton tilannutta on ottanut yhteyttä kuluttajaneuvontaan maahantuojan ilmoituksen jälkeen.

Kuluttajaneuvonnan johtava asiantuntija Raija Marttala toteaa, että kuluttajia on ohjeistettu reklamoimaan auton myyjälle. Kuluttajaneuvonnassa ei tällä hetkellä sovitella yksittäisiä tapauksia.

– Jos se on jo tehty, kannattaa tässä vaiheessa odottaa myyjän vastausta ja tilanteen kehittymistä ylipäätään. Toivomme kuluttajilta tietoa, minkälaisia hyvitystarjouksia saavat myyjiltä, Marttala sanoo.

Toistaiseksi myös KKV odottaa.

– Tässä vaiheessa olemme odottavalla kannalla. On ensisijaisesti maahantuojan ja autojen valmistajan asiana antaa tietoa peruutuksien taustalla olevista syistä. Vasta kun ne ovat tiedossa, voidaan tarkemmin arvioida tilannetta, Marttala perustelee.

– Tilannetta ja KKV:n mahdollisia toimia arvioidaan, kun tietoa on riittävästi käytettävissä. 

Sosiaalisessa mediassa kuhisee

Autojen tilaajat ovat verkostoituneet ja yhdistäneet voimiaan Facebookissa. Tapauksen epävirallisena "tilannekeskuksena" toimivassa Hullut päivät Peugeot e-2008 -ryhmässä on tällä hetkellä jo yli 1 600 jäsentä.

Ryhmän rinnalle on lisäksi perustettu lisäksi pienempiä ryhmiä, jotka yhdistävät tietyiltä autoliikkeiltä "Hullu-Pösönsä" tilanneita.

Ryhmissä jaetaan ohjeita ja vinkkejä muun muassa siihen, kuinka myyjään kannattaa olla yhteydessä.

Lue myös:

    Uusimmat