Kiusaako jatkuva kipu? Hermokivun diagnosointi ja hoito vaativat kärsivällisyyttä
Lähes jokainen meistä ottaa silloin tällöin särkylääkettä esimerkiksi päänsärkyyn tai kuukautiskipuihin. Se on kuitenkin vielä pientä, sillä osa meistä joutuu käyttämään kipulääkkeitä säännöllisesti. Jatkuvan kivun kanssa eläminen ei ole helppoa, ja myös sen diagnosoinnissa ja hoidossa on omat haasteensa.
Laajan eurooppalaisen tutkimuksen mukaan jopa joka neljäs kärsii jossain vaiheessa pitkittyneestä kivusta. Jatkuva, krooninen kipu voi liittyä kudosvaurioihin tai olla hermoperäistä.
– Kudosvaurioihin liittyvä kipu voi olla esimerkiksi nivelrikon aiheuttamaa kipua polvissa ja se voi jatkua jopa vuosia. Hermoperäinen kipu puolestaan saattaa olla esimerkiksi vyöruusun jälkeistä kipua tai diabetekseen liittyvää hermosärkyä, havainnollistaa psykiatrian dosentti, osastonylilääkäri Tero Taiminen TYKS:stä.
Syypää kipuun ei välttämättä löydy kovinkaan helposti. Diagnosoiminen on haasteellista ja neurologin tekemä tutkimus löytää vain kolmasosan kivun aiheuttajista. Esimerkiksi yliopistosairaaloissa on kuitenkin käytössä tarkkoja menetelmiä, esimerkiksi ihonäytteiden analysointia ja erilaisia mittauksia.
– Potilaan omat tuntemukset ovat erittäin tärkeä osa diagnosointia. Jos potilas osaa kuvailla kivun luonnetta ja niitä tilanteita, joissa kipua tuntuu, se saattaa auttaa lääkäriä diagnosoinnissa.
Kipuun liittyy usein unettomuutta ja masennusta
Miltä hermoperäinen kipu sitten oikein tuntuu – sen lisäksi, että se saattaa kestää kuukausia tai jopa vuosia?
– Kipu voi olla jatkuvaa jomotusta tai äkillistä vihlontaa. Mukana on usein teräviä, sähköiskumaisia elementtejä. Tuntemukset saattavat myös muuttua niin, että kevytkin hipaisu aiheuttaa kipua ja kylmän kosketus tuntuukin kuumalta, Taiminen kuvailee.
Jatkuva kipu itsessään on jo ongelma, ja lisäksi siihen saattaa liittyä myös muita haittoja. Kivusta kärsiminen voi johtaa unettomuuteen, ahdistuneisuuteen ja masennukseen, mutta usein nämä ongelmat myös edeltävät hermoperäisen kivun kehittymistä.
– Ahdistuneisuus aiheuttaa unettomuutta, kun kivuista kärsivä murehtii illalla asioita eikä saa nukuttua. Unettomuus puolestaan voimistaa kipuaistimuksia merkittävästi.
Kipua hoidetaan aina lääkärin avulla
Hermoperäisen kivun hoitaminen on yhtä vaikeaa kuin diagnosointikin. Kivusta pääsee hoidolla vain harvoin kokonaan eroon, mutta sitä voidaan kuitenkin lievittää.
– Hyvä uutinen on se, että kaikki kivut eivät kestä vuosia vaan ne voivat mennä myös itsekseen ohi. Tärkeimpiä hoitomuotoja ovat erilaiset lääkehoidot ja hermoston ulkopuoliset modulaatiohoidot, Taiminen kertoo.
Jatkuva kipu vaatii myös jatkuvan lääkityksen. Kipulääkkeiden liikakäytöstä ja aiheuttamista ongelmista puhutaan paljon, mutta hermoperäisen kivun lääkehoidossa yleensä ei tätä ongelmaa ole.
– Riippuvuutta tai tottumusta aiheuttavat useimmiten tulehduskipulääkkeet, kun taas hermokipua hoidetaan lääkkeillä, joista ei yleensä koidu tällaisia ongelmia. Hermokivun hoidossa käytetään yleisesti esimerkiksi masennuslääkkeitä ja epilepsialääkkeitä.
Hermokipua ei saa koskaan lääkitä omin päin vaan diagnoosi ja lääkitys on aina saatava lääkäriltä, ja lääkitystä on käytettävä ohjeiden mukaan. Taiminen neuvoo hakeutumaan lääkärille, jos kipu kestää kohtalaisena vähintään useita kuukausia.
– Mahdollisimman tehokas hoito jo kivun alkuvaiheessa ehkäisee sen kroonistumista.
Lähde: Deski.fi, Pfizer Oy
Uusimmat
-
05:33
Sveitsin parlamentin alahuone torppasi sveitsiläisvalmisteisten aseiden toimittamisen Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
Lataa lisää