Kissan erikoinen turkin kuviointi saa sen näyttämään ihan kuuluisalta musikaalihahmolta

Kissan tuskin erikoinen kuvio saa sen näyttämään kuuluisalta Oopperan kummitukselta.

Ei ole kissaa karvoihin katsomista, käy vanha sananlasku, mutta erään amerikkalaiskissan erikoinen naaman kuviointi saa sen näyttämään kuuluisalta "kummitukselta". Kissasta uutisoi muun muassa Newsweek. 

Kalifornialainen Erin Shubin, 33, on niittänyt TikTokissa mainetta kissansa Ashfurin kanssa. Kaksikko julkaisee TikTokiin sisältöä käyttäjänimellä @phantomoftheopurra, ja ihan hyvästä syystä. Ashfurin naaman kuviointi saa sen nimittäin näyttämään kuuluisan musikaalin Oopperan kummituksen päähahmolta.

Ikoninen menestysmusikaali Oopperan kummitus debytoi aikoinaan Lontoon West Endissä musikaalina 1986 ja New Yorkissa Broadwaylla 1988. Musikaalin on kirjoittanut Andrew Lloyd Webber ja se perustuu vuonna 1910 julkaistuun Gaston Lerouxin kirjoittamaan novelliin.

Musikaalin keskiössä on Pariisin kaduilla, kuuluisissa katakombeissa ja Pariisin oopperatalossa hiippaileva valkoiseen puolet kasvoista peittävään maskiin pukeutunut mies.

Omanlaiseensa valkoiseen maskiin sonnustautunut Ashfur on ensimmäisen elinvuotensa aikana ihastuttanut ja kerännyt itselleen miljoonayleisön TikTokissa.

– Hyvä tavaton, miten mahtavan näköinen kissa! Eräs Ashfurin fani ihailee.

– Haluan hänen laulavan ”Meowsic of the Night” -kappaleen, ehdottaa toinen viitaten Oopperan kummitus -musikaaliin.

Voit katsoa yllä olevalta videolta, millaiselta kummitukselta Ashfur-kissa oikein näyttää.

Kaksi perusväriä

Kotikissoja on tunnetusti monen kokoisia, värisiä ja kuvioisia.

– Kissoilla on kaksi perusväriä, musta eli melaniini ja punainen eli pheomelaniini, kertoo Cat Talk -lehden päätoimittaja Teresa Keiger, joka toimii myös tuomarina The Cat Fanciers’ Associationissa, joka on yhdysvaltalainen maailman suurin rotukissarekisteri.

Kissan turkin väri ja kuviointi riippuu väripigmenteistä ja siitä, kuinka ne levittyvät turkin karvoissa. Harmaata, sinistä tai kerman väriä syntyy, kun karvassa väripigmentti haalistuu latvaa kohden.

– Genetiikka määrää kuvioinnin, kuten vaikka kissojen tabby-kuvioinnin, Keiger kertoo.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä

Ashfurin erikoinen kuviointi johtuu kuitenkin jostain aivan muusta kuin pelkästään genetiikasta.

– Se näytti pentuna aivan erilaiselta. Sille on kehittynyt vitiligo, Erin paljastaa.

Vitiligo aiheuttaa ihon luontaisen pigmentin katoamista. Aivan kuin ihmisille, myös kissoille ja koirille voi kehittyä vitiligo. Se voi johtaa turkin osittaisen muuttumisen valkoiseksi.  

Vaikka se voi näyttää epänormaalilsta, vitiligo ei aiheuta lemmikille vaivaa tai kipua. Vitiligosta huolimatta lemmikki voikin elää täysin täyttä ja normaalia elämää. On aina kuitenkin hyvä varmistaa omalta eläinlääkäriltä, jo lemmikin ulkonäössä tai käytöksessä alkaa ilmetä yllättäviä muutoksia.

Lähteet: Caters, TikTok ja Newsweek

Lue myös:

    Uusimmat