Kissalla epäiltiin harvinaista hengityssairautta, mutta testit osoittivat toisin – yllättävä diagnoosi maksoi tuhansia
Huolestuttavasti huohottava kissa oli yksinkertaisesti päättänyt olla läähättävää sorttia.
Englantilainen Abigail Laker oli varma, että hänen kissansa Moose kärsii harvinaisesta hengityssairaudesta.
Huoli lähti liikkeelle, kun Laker vei kissaa sterilisoitavaksi ja eläinlääkäri ehdotti, että Mooselle kannattaisi suorittaa lisätutkimuksia kummallisen hengityksen vuoksi ennen leikkausta, kirjoittaa DailyMail.
Kyseinen eläinlääkäri pelkäsi, että kissalla olisi mahdollisesti piileviä sairauksia. Moose huohotti, hengitti hyvin nopeasti ja tuijotti koko ajan kuin aikoisi hypätä jonnekin.
Kuukausien tutkimusten ja testien jälkeen selvisi, ettei kissalla ole mikään hätänä. Tämä tieto maksoi Lakerille 7000 puntaa eli noin 7900 euroa.
– Erikoiseläinlääkäri päätyi diagnosoimaan Moosen ja hän kertoi minulle, että Moose on vain hieman outo, Laker kertoo.
Suurin osa kissoista vetää henkeä 20–30 kertaa minuutissa, Moose taas jopa 100 kertaa. Lääkärin mukaan Moose oli yksinkertaisesti päättänyt olla kissa, joka läähättää.
– Sille on ehdottomasti tyypillistä olla niin dramaattinen tyyppi, että joudut käyttämään 7000 puntaa laskuihin. Oli kuitenkin sen arvoista tietää, että se on kunnossa.
Katso artikkelin yläosasta löytyvältä videolta, miten ”outo” kissa Moose oikeastaan onkaan.
Lähde: Daily Mail
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää