Suomessa eletään parhaillaan voimakasta kirkkotila-ajattelun murrosta. Kirkkotilojen uudistaminen on puhuttanut seurakuntia jo pitkään, sillä niiden käyttöaste on pienentynyt merkittävästi viimeisten vuosien aikana.
– On kyse isosta murroksesta. Suomessa on tällä hetkellä 800 kirkkoa, joista vain muutama on auki joka päivä. Tänä päivänä kirkot ovat usein vain hiljaa ja kiinni. Nyt ne halutaan palauttaa takaisin elämän keskuksiksi, kertoo valmistelutyöryhmässä mukana ollut piispan erityisavustaja Mari Leppänen Turun arkkihiippakunnasta.
Kirkkotilojen käyttöä halutaan tehostaa monipuolistamalla kirkon toimintaa. Uudistuksella kirkko halutaan saada lähemmäksi yhteisöä. Taustalla on muun muassa seurakuntien jäsenmäärien pienentyminen.
– Tulevaisuudessa meillä kirkossa ei voi olla enää niin paljon toimitiloja kuin tällä hetkellä. Siksi elämä halutaan jatkossa keskittää kirkkoihin. Jatkossa kirkossa voidaan nähdä hyvinkin monenlaista, sanoo Leppänen.
Kirkko muuntautui taidegalleriaksi
Varsinais-Suomessa sijaitseva Littoisten kyläkirkko on lähtenyt rohkeasti uudistamaan toimintaansa. Kirkko tukee muun muassa näyttelytoimintaa tarjoamalla taiteilijoille maksuttoman näyttelytilan museoiden ja kaupallisten gallerioiden rinnalle.
– Galleriatoiminta on otettu todella hyvin vastaan. Olen hyvin iloinen tästä. Näen tässä uudistuksessa hyvin paljon mahdollisuuksia. On aika kokeilla uusia asioita, iloitsee Littoisten kirkon kyläpappi Daniel Räsänen.
- Jos olemme tarpeeksi rohkeita, niin uusi ajattelumalli avaa meille vaikka minkälaisia mahdollisuuksia, jatkaa kyläpappi Räsänen innostuneesti.