Jare Tiihonen kertoo uudessa JHT – missio vai mielenrauha -kirjassa, miten hän joutui huijatuksi asuntobisneksessä.
Cheekinä aiemmin tunnetusta Jare Tiihosesta julkaistiin 3. syyskuuta kirja nimeltään JHT – missio vai mielenrauha (WSOY), jonka on kirjoittanut Oskari Saari.
Kirjassa Tiihonen kertoo vuonna 2014 kaveripiiriinsä tulleesta ”Linkusta”, jolla oli oma rakennusliike. Tiihonen alkoi suunnitella tämän kanssa bisnestä, jossa Tiihonen rahoittaisi sen, kun Linkku rakentaisi jonkin rakennuksen ullakolle asuntoja.
Sopiva kohde löytyi Helsingin Pursimiehen kadulta. Projektiin liittyi mukaan mukaan myös kaksi muuta henkilöä. Tarkoituksena oli, että jokainen rakennuttaisi itselleen asunnon, ja Tiihonen myisi osuuteensa kuuluvat kaksi asuntoa.
Hänelle jäi lopulta kolmaskin asunto, kun yksi jäi projektista pois.

