Mainos

Kirja-arvio: Viki ”Söörnäisistä” kuoli seitsemään puukoniskuun

Kari Koskela: Huligaanit. Katuelämää Sörkassa suurlakosta sisällissotaan. SKS. 250 s. 2018.

Helsingin kadut ovat rauhallisia. Vaikka Vaasanaukiolla on hulinaa, kulmilla oli levottomampaa vuosisata aiemmin.

1900-luvun alussa, kaupungistumisen ja teollistumisen Helsingissä, sen silloisilla laitakaduilla, nykyisessä Siltasaaressa, Kalliossa, Sörnäisissä ja Hermannissa, lyhyemmin sanottuna työväestön asuttamassa Sörkassa, kannatti olla varuillaan.

Kari Koskelan 2002 ilmestyneestä mainiosta ja elävästä huligaaniklassikosta, ensimmäisen sukupolven sakilaisista, on ilmestynyt toinen painos.

”Sakilaiset”, kuten näitä nuoria, maskuliinisuuttaan korostavia itse- ja muotitietoisia huligaaneja tuolloin kutsuttiin, varastivat ja trokasivat viinaa, heiluivat puukon ja joskus revolverin kanssa, ahdistellen hyökkäillen sivullisten ja poliisien, sekä myös toistensa kimppuun.

Huliganismille mallia Euroopasta

Huliganismi oli tuttu ilmiö eurooppalaisissa kaupungeissa. Britanniassa porvarit pitivät huliganismia ei-englantilaisena, populaarikulttuurin aiheuttaman kulttuurisena rappiona. Samankaltaista vähän tai ei lainkaan kouluja käyneen työläistaustaisen ”roskaväestön” rappiosanomaa toistettiin Pariisista Pietariin.

Helsinki ei ollut poikkeus. Porvarien lisäksi sakilaisiin halusi pitää etäisyyttä järjestäytynyt työväestö.

Se katsoi, että kaduilla ja kahviloissa vetelehtivät poika- ja nuorten miesten porukat ovat seurausta kapitalismin kiroista, mutta samalla vievät huomiota kamppailusta työväestön tavoitteiden puolesta. Sakilaiset kun mieluusti aiheuttivat rähinöitä ja jakelivat puukoniskujaan myös työväentapahtumissa.

Koskelan mukaan sakilaisten alakulttuurin oli kuitenkin luonteeltaan epäpoliittista.

Koskela on käynyt läpi poliisin arkistoja ja ajan sanomalehtiä, sekä aikalaismuisteluja. Kirjaa varten hän tutki lähes neljääsataa huliganismiin tarttunutta tai syyllistynyttä nuorta.

Sakilaistytöt heikossa asemassa

Useimmiten he olivat miespuolisia, taustaltaan usein työläisen yksinhuoltajan lapsia, osa maalta kaupunkiin muuttaneita. Sakilaisiin kuului myös tyttöjä, mutta heidän asemansa oli huono, erityisesti jos kuului muuhun kuin oman kulman porukkaan. Prostituutio ja raiskaukset eivät olleet vieraita.

Sakilaisille väkivalta oli lähes koko ajan läsnä vähintään uhkana. ”Väkivallan uhka identiteetin perustana merkitsi yksipuolisesti fyysisyyteen kytkeytynyttä maskuliinisuutta.” Viina virtasi, koska se toimi voiteluaineena väkivallan uhan täytäntöönpanoon.

Kaikki sadat pojat ja nuoret sakilaismiehet eivät silti olleet pääkaupungin puukkojunkkareita.

Huligaaneja sitoivat yhteen myös kasvatuslaitoskokemukset, poliisin uhmaaminen, muita pilkkaava yhteinen naurunkohde, ystävyyssuhteet ja tarkkaan harkittu ulkomailta matkittu vaatetus, sekä kehonkieli ja muut rituaalit.

Usein sakilaisen tunnisti pukeutumisesta muun muassa leveälahkeisiin housuihin, huiviin ja merimiespaitaan. Kieliraja ei ollut keskeistä, ruotsin tai suomen sijaan tunnusmerkkinä oli slangi.

Tarkka vaatetus ja slangi

Sakilaiset olivat vaikeista ja huonoista oloista, mikä ei tarkoita, että jokainen tällaisista oloista tullut olisi ollut sakilainen. Heitä oli toki muuallakin kuin Sörkassa.

Lähteidensä avulla Koskela luo henkilökuvia monesta sakilaisesta. Meno oli sellaista, että sakilaiset puolestaan antoivat aineksia populaarikulttuuriin, kuten elokuviin.

Monen elämä päättyi toisen huligaanin puukonterään, useampi kävi lukemassa tiilenpäitä. Tarinat heistä ovat surullisia. Nykytermein: elämänhallinta oli pahasti pielessä.

H. Kauppinen, jonka Jansson puukotti hengiltä. Karl ”Iso Viki” Vickström löydettiin seitsemän puukoniskun jäljiltä. Emil Kokko, Johan Eklund, Uuno Front…

Sakilaisuus tuntui 1918 rangaistuksissa

Moni sakilainen sai tuta nuoruuden toilailunsa sisällissodan seurauksena annetuissa rangaistuksissa, vaikka eivät olleet taisteluissa tai muuten ketään tappaneet. Sakilaiset eivät liittyneet punaisiin niinkään ideologista syistä. Mullistukset veivät heitä(kin) mukanaan, Koskela toteaa.

Sakilaisiin on liitetty populaarikulttuurissa myös vapaudentunnetta korostavaa romantiikkaa.

Väkivallan uhan alla kasvaminen ja eläminen ei romanttista ollut, vaikka kaverit ja jengi ympärillä loi yhteisyydentunnetta – mutta se merkkasi samalla heidän ja muun yhteiskunnan välistä eroa.  

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.