Kirja-arvio: Tallinnan tappajat - Viron veriset vuodet

Antto Terras: Tallinnan tappajat - Viron veriset vuodet (Into 2019)

Antto Terraksen kirja Viron rikosmailmasta on hurjaa luettavaa. Hirvittävien henkirikosten lukemista helpottaa kuitenkin Terraksen hulvattoman hauska, yltiöironinen kirjoitustyyli.

Suurin osa kirjan tapauksista kertoo melko vähä-älyisistä mutta rahanahneista nuorehkoista miehistä, jotka rikastumispyrkimyksissään tappavat tai murhaavat ihmisiä - toisinaan vain muutamien kymppien tähden.

Uusi järjestelmä jakoi ihmiset kahtia

Kirja kertoo paljon myös Viron yhteiskunnasta, joka itsenäistymisen jälkeen jakautui hyvin nopeasti menestyjiin ja muihin.

Kaikki vähemmän menestyneet eivät tietenkään ryhtyneet rikollisiksi mutta aika moni kelkasta pudonnut nuori ihminen niin näyttää tehneen - etenkin jos asui työttömänä Itä-Virossa ja puhui venäjää.

Tallinnan ja Itä-Viron lisäksi Tallinnan lähialueiden maaseutumaiset kunnat ovat yllättäen olleet murhatilastojen kärkipäässä. Tämä on johtunut siitä, että Tallinnassa tapetut "kuljetettiin viimeiselle levolle juuri maaseudun rauhaan, johonkin ojaan tai järvensilmään"

"Proletaariyhteiskunta luokkahelvetiksi"

Terraksen mukaan 90-luvun alun kansallislipun heiluttamisesta siirryttiin hyvin nopeasti aikaan, jossa menneen valtion konkurssipesää ryhdyttiin osittamaan eli jakamaan omaisuuksia, valtaa ja rahaa.

"Virolaisten neuvostokansalaisten muuttuminen demokraattisiksi kapitalisteiksi tapahtui kirjaimellisesti yhdessä yössä. Illalla nukkumaan mennessä naapuria vielä rakastettiin, mutta aamun noustessa tapeltiin jo autopaikasta tai viereisen tehtaan osakkeista. Entinen luokaton proletaariyhteiskunta muuttui vahingossa luokkahelvetiksi. Hyvään pyrkinyt kansa teki kaikkensa, että mahdollisimman monella oli paha olla."

Yrittäjille pommiyllätyksiä

Terras kertoo, että kriminaalin toiminnan peruskiveä alettiin valaa vuonna 1987, kun perestroikan hengessä sallittiin osuuskuntien perustaminen. Tästä lähti maan markkinatalous nousuun. Aluksi kaikkea oli helppo myydä, sillä ihmisten tarpeet olivat suuret.

Samalla alkoi suojelurahojen pyytäminen ja niskuroivat liikeyritykset saivat pommiyllätyksiä. Rikolliset alkoivat reviiritaistelun myötä tappaa toisiaan ja välillä kuoli sivullisiakin.

Kaikkein onnettomimmat etelänaapurimme ryhtyivät juopottelemaan viinaa tai korvikkeita ja kaikkein köyhimmille riitti jopa bensan imppaaminen. Kirjassa onkin yksi varsin raju kuvaus bensan sekoittaman nuoren miehen tapposarjasta.

Liikennerikkommuksista selvisi rahalla

Viron valtio ei alkuvuosinaan pystynyt pitämään poliiseja kurissa. Terraksen sanoin, liikenteessä selvisi aina rahalla, ja vakavissa tapauksissa isolla rahala. Poliiseiksi muuttuneet entiset miliisit siirtyivät myös nopeasti turva-alalle, jossa niin sanottua irtorahaa oli paljon liikkeellä. Toiset toimivat hämärämmin kuin toiset.

Ehkä ikävintä on täysin ulkopuolisten ihmisten joutuminen vahingossa tapetuksi.

Kirjan ensimmäisessä murhajutussa kuvataan nuoren koululaisen viimeistä koulumatkaa. Koulutyttö kuoli harhalaukaukseen, kun tärisevät palkkamurhaajat yrittivät päästää päiviltä valtion kiinteistöyhtiön johtajaa. Johtaja haluttiin tappaa, koska hän tiesi rakennusyrittäjien kartellikuviot ja oli siksi tiellä yrittäjien nopealle rikastumiselle. Lyhyessä tarinassa yhdistyvät oivalla tavalla tavallinen kansalainen, valtio, yrittäjät ja sekopäiset tappajat.

Viinanhimoisille metanolia

Pimeän viinan myyminen on ollut tuottoisaa puuhaa vaikka ainakin suomalaisesta näkökulmasta ihan laillinenkin viina on Virossa ollut varsin edullista.

Toisinaan pimeä viina on saattanut olla veromerkitöntä oikeaa alkoholia mutta traagisimpia tapauksia ovat ne, jossa viinanhimoisille ihmisille on myyty metanolia. Kirjassa on kuvaus Sergeistä, jonka myymästä "viinasta" kuoli 68 ihmistä.

Anton Terras kertoo tapauksista, joita myös Suomen lehdissä on seurauttu tarkasti. Tallinnalaisessa tornitalossa tapahtunut suomaisen tekemä kanssakansalaisen paloittelumurha 2005 oli Suomessa iso uutinen.

Asehullut pääsivät julkisuuteen

Myös vuoden 1993 kapinayritystä eli niin sanottua Pullapään kriisiä tai jääkärikapinaa seurattiin Suomessa tarkasti. Kirjan tarinasta selviää hyvin, kuinka juuri itsenäistyneessä Virossa luotiin puolustusvoimia ja kuinka monenlaiset asehullut pääsivät liian merkittäville paikoille.

"Suurin ja mahtavin puolustusvoimailuun kykenevä laitos oli suojeluskunta. Siihen pääsi jäseneksi kuka tahansa, ja vähintään pistooli annettiin tervetuliaislahjaksi jokaiselle. Järjestö veti magneetin lailla puoleensa kaikenkarvaisia sotahulluja. Neuvostoliiton yöstä herääminen sai jotkut vallan vauhkoiksi. Että ei muuta kuin pyssy kouraan ja vedetään Viron raja Kiinaan muuriin."

Kirja sopii Virosta kiinnostuneille lukijoille mutta myös niille, jotka ovat tykästyneet vinoon huumoriin. Varsinaisten rikosten lisäksi kirja kuvaa hyvin nopeiden yhteiskunnallisten muutosten aiheuttamia ongelmia ja niiden rikollisia ratkaisuyrityksiä. Voisi kuvitella, että kaikissa Itä-Euroopan maissa on koettu 90- ja 00-luvuilla jotain samaa, jota Antto Terras ansiokkaasti tässä kirjassaan kuvailee.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja