Kirja-arvio: 1970-luku oli pimeä vuosikymmen

Ville Pernaa: Pimeä vuosikymmen - Suomi 1968 - 1981 (Siltala 2021)

Ville Pernaan mielestä pimeä 70-luku alkoi jo vuonna 1968. Tuolloin opiskelijaradikaalit valtasivat Helsingissä oman talonsa eli Vanhan ylioppilastalon ja samalla Pernaan mukaan päättyi opiskelijoiden 60-luvun radikalismi. Vanhan valtauksen jälkeen opiskelijat siirtyivät omiin kuppikuntiinsa. 

Neuvostoliitto puolestaan valtasi Tshekkoslovakian loppukesällä 1968. Maassa puuhattiin niin sanottua ihmiskasvoista sosialismia, joka ei sopinut Neuvostoliiton pirtaan. Neuvostoliitto osoitti miehityksellä lähimmille kaalimailleen, että sen yli ei kävellä. Tapahtumat ymmärrettiin myös Neuvostoliiton naapurimaassa Suomessa. 

Nämä kaksi tapahtumaa leimasivat sitten 70-lukua, jota poliittisen historian dosentti ja entinen Suomen Kuvalehden päätoimittaja Pernaa kutsuu pimeäksi vuosikymmeneksi – ja sitä se toki olikin etenkin nykypäivän silmälasien läpi. Pimeyden lisäksi voisi sanoa, että vuosikymmen oli koominen ja epäuskottava. 

Poikkeuslailla Kekkonen jatkoon

70-lukua leimasivat etenkin vallankumousta ainakin puheiden tasolla tavoitelleet taistolaiset ja itseään korvaamattomana pitävä presidentti Kekkonen

Ensin Kekkonen valittiin poikkeuslailla jatkamaan presidenttikauttaan neljällä vuodella vuoteen 1978 – tätä perusteltiin EEC-sopimuksella, jonka vain Kekkonen pystyi hyvien idänsuhteidensa avulla saamaan läpi siten, että myös Neuvostoliitto sen hyväksyy. Neuvostoliitto kun piti EEC-sopimusta Suomen yrityksenä lähentyä länttä. 

Nuoremmille lukijoille kerrottakoon, että Suomi ei 70-luvulla voinut tehdä oikeastaan mitään ulkopoliittisesti merkittävää liikettä ilman Neuvostoliiton hyväksyntää. Toisaalta Pernaa muistuttaa, että EEC-sopimuksen myötä Suomi myös lännettyi, ei siis vain suomettunut. 

Vuonna 1978 Suomessa pidettiin rauhan oloissa hyvin erikoiset presidentinvaalit. Puolueet kommunisteista kokoomukseen kannattivat yhtä ja samaa miestä ja muutaman pikkupuolueen ehdokkaita pidettiin jonkinlaisina vähä-älyisinä häiriköinä. 

Suomi oli kyllä 70-luvullakin demokratia mutta esimerkiksi eduskuntavaaleissa tuloksella ei ollut mitään merkitystä hallituksen koostumukselle. 

Taistolaiset dominoivat

Toinen merkittävä 70-lukua leimannut ilmiö oli taistolaiset eli Suomen kommunistisen puolueen vähemmistöryhmä, joka sai nimensä johtajastaan Taisto Sinisalosta. Vaikka ryhmän kannatus vaaleissa oli selvästi alle kymmenen prosentin luokkaa, taustatukea tuli niin paljon Neuvostoliitosta, että taistolaisiin piti suhtautua jonkinlaisella ymmärryksellä. 

Pernaan mukaan pitkän 70-luvun alkuvuosina yhteiskunnallisesti polttava kysymys oli vallankumouksen mahdollisuus, jota taistolaisten arveltiin puuhaavan. 70-luvun alkua verrattiin Pernaan mukaan sodanjälkeisiin vaaran vuosiin, jolloin myös pelättiin vallankumousta. 

Ainakin suojelupoliisi otti vallankumoushöpinät tosissaan. Pernaa on käynyt Supon tuon ajan arkistot läpi ja löytyy paljon tarinaa taistolaisten toiminnoista. 

Myös Neuvostoliiton lähetystön varsin iso vakoiluun keskittynyt agenttiryhmä oli Supon seurannassa. Hyvistä suhteista huolimatta Neuvostoliitto harjoitti erityisen innokkaasti teollisuusvakoilua, josta kirjassa on useita esimerkkejä. 

Lehdistössä neuvostovastaisuutta

Mielenkiintoisesti Pernaa kysyy kirjassaan, minkälainen lehdistö Suomessa toimi 70-luvulla. Toiset pitivät Pernaan mukaan lehdistöä tai mediaa täysin suomettuneena (siis Neuvostoliiton näkemyksiä kritiikittömästi toistavana) ja toiset taas pitivät sitä hyvinkin länsimaisena. 

Kirjassaan Pernaa peilaa suomalaista mediajulkisuutta muun muassa Suomi-Neuvostoliitto-seuran Maailma ja me -lehden kautta. Lehdessä ruodittiin neuvostomielisten näkökulmasta oikeanlaisia ja vääränlaisia lehtiartikkeleita. Muun muassa naistenlehdissä kerrottiin kuulemma aivan liian vähän neuvostonaisten arjesta. 

Koska Maailma ja me -lehdellä oli niin paljon kerrottavaa lehdistön neuvostovastaisista ilmiöistä, ehkä kaikki mediat eivät sitten olleetkaan läpeensä suomettuneita. 

Punaista toimittajakoulutusta

Kirjassa on luku Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksesta, jota pidettiin niin punaisena, että Helsingin Sanomat joutui perustamaan oman toimittajakoulun selväpäisiä toimittajia saadakseen. Monissa muissa lehdissä puolestaan pantiin Tampereen opiskelijoiden kesätoimittajahakemukset suoraan roskiin. 

Kirjasta löytyy paljon mielenkiintoista ajankuvaa aina Teiniliiton taisteluista ensimmäisen neuvostoliittolaisen ydinvoimalan hankintaan. 

Kirjassa myös muistutetaan, että koko 70-luku ei ollut yhtä vallankumouksen odottelua. Aikakauteen mahtui myös vennamolaista populismia ja Irwiniä sekä sensaatiomainen Hymy-lehti. Pernaan mukaan pimeä vuosikymmenen päättyi lopullisesti 1982 Mauno Koiviston valintaan tasavallan presidentiksi. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja