Kirja-arvio: Riita maailman kanssa – Erno Paasilinnan henkilökuva tuo tutuksi kulttuurikriitikon elämän

Matti Salminen: Erno Paasilinnan kirjallinen elämä (Into Kustannus 2018)

”Kirjailijaksi ei synnytä. On elettävä sellainen elämä että syntyy kirjailija”

Erno Paasilinna (1935-2000) jakoi mielipiteitä voimakkailla näkemyksillään, joita hän ei arastellut sanoa ääneen. Suorapuheisuus toi paljon vihollisia, mutta myös ystäviä läpi Suomen pohjoisesta etelään. Auktoriteetteja Paasilinna vastusti ja nautti suunnattomasti poleemisesta keskustelusta, jossa pilkkakirveet sinkoilivat. Ikuinen toisinajattelija ja vastarannankiiski, olisi joku sanonut.

Paasilinna oli Petsamosta lähtenyt evakko, joka eli lapsuutensa Tervolassa ja herätti jo varhain kiinnostusta kirjoituksillaan ja kirja-arvosteluillaan. Varsinaisesti kirjoittamisen hän aloitti 1950-luvun alussa ja avusti jo pian useita sanomalehtiä ja otti ensiaskeleita myös radion puolella.

Paasilinnojen perheessä kulttuurinnälkä oli pohjaton: kotiin tilattiin useita sanoma- ja aikakauslehtiä Helsingin Sanomista Suomen Kuvalehteen. Köyhälle perheelle kulttuuriin ja lukemiseen panostaminen oli iso ponnistus. Kirjan mukaan rahat hankittiin muun muassa myymällä asutustilaan kuulunutta metsää laillisesti – mutta todennäköisesti myös laittomasti.

Paasilinnan kivikasvot opittiin tuntemaan tv:n keskusteluohjelmissa, mutta myös kustannusmaailmassa. Kariston osastopäällikkönä jopa hänen kaltainen vapaa sielu alkoi olla puun ja kuoren välissä esitellessään toisaalta julkaistavaksi omia kirjallisia töitään sekä kritisoidessaan samalla vallanhaltijoita – vaikka oli itsekin osa samaa ”koneistoa”. Kirjassa viisivuotisen kustannusuran kirkkaimmaksi kruunuksi nostetaan Näkökulma-sarjan perustaminen.

Kirjoja toisinajattelijoista

Matti Salmisen Paasilinna-elämäkerta on ensimmäinen ulkopuolisen kirjoittajan tekemä kuvaus Paasilinnan elämästä. Antti Tuurin vuonna 2009 kirjoittama Lähikuvassa Erno Paasilinna (Otava) keskittyi kertomaan kahden kirjailijan vuosikymmenten ystävyydestä eräretkineen. Paasilinnahan ehti kirjoittaa myös itse muistelmansa Tähänastisen elämäni kirjaimet: Elämäkerrallisia ja kirjallisia muistelmia (Otava 1996) muutamia vuosia ennen kuolemaansa.

Salminen on kirjoittanut viime vuosina poikkeusyksilöihin keskittyneitä kirjoja, kuten Pentti Haanpään tarina (Into 2013) ja Toisinajattelijoiden Suomi (Into 2017). Haanpäätä sivutaan Paasilinna -kirjassakin, olihan tämä Paasilinnalle tärkeä vaikuttaja. Yhteistä Haanpää- ja Paasilinna-teoksille on Salmisen tarkkanäköinen kuvaus tapahtumista ja suorat sitaatit varhaisista lehtijutuista.

Salmisen teksti etenee kronologisesti painottuen Paasilinnan lukuisiin lehtikirjoituksiin ja kirjallisiin töihin. Yksityiselämää avataan vain sen verran kuin on välttämätöntä. Tekstin mielenkiintoisinta antia ovat katkelmat Paasilinnan teksteistä ja teosten taustojen avaaminen.

Pitkä romaani kompastuskivi

Tarkempaan käsittelyyn otetaan Paasilinnan ensimmäinen (ja samalla viimeinen) romaani Kadonnut armeija. Kirjassa Paasilinna tutki yhteisön ehtoja: armeijan joukko-osasto eksyy omistaan ja lopulta myös vihollisesta. Miten käy koko sotaretken kun jäljelle jää vain ympärille kohoava metsä?

Kirjan syntyprosessi vastasi edellisiä kirjahankkeita, joissa Paasilinna hyödynsi ja jatkojalosti aiemmin kirjoittamiaan tekstejä. Kadonnut armeija -tarinan siemen kylvettiin jo 1960-luvun lopussa ja monien versioiden jälkeen se ilmestyi kahdeksan vuoden kypsyttelyn jälkeen muokattuna romaanina 1977. Tässä oli yksi esimerkki, miten vaikeaa pitkän tekstin työstäminen Paasilinnalle oli. Liekö hankala syntyprosessi ollut syynä, ettei toista fiktiivistä kirjaa koskaan tullut?

Myös Paasilinnan suururakan vaatineeseen Petsamo -yhteisteoksen (Otava 1992) vaiheisiin paneudutaan huolellisesti. Oman suvun tarina ja syntymäkoti Petsamon Salmijärvellä vaikuttivat varmasti Paasilinnan motiiviin kirjoittaa Petsamosta pitkän aikavälin yleisesitys. Kirjassa Paasilinna yhdisti taitavasti dokumentaarista aineistoa alkuperäisasukkaiden haastatteluihin. Kirja aiheutti melko paljonkin keskustelua toteutustavastaan, Paasilinna itse puolustautui ettei edes haikaillut ”objektiivisen totuuden” perään.

Petsamosta Finlandia-voittoon

Salminen haluaisi väittää, että vasta Petsamon luettuaan voi sanoa lukeneensa Paasilinnansa. Niin tai näin, teos saattoi olla tärkeä vaikutin myös Paasilinnan pokatessa Suomen ensimmäisen kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 1985, vaikka palkintokriteereissä painotettiinkin teosta Yksinäisyys ja uhma (Otava 1984). Finlandia-palkinnon saajiksi oli ehdolla kovia tekijöitä, kuten Bo Carpelan, Veikko Huovinen ja Paavo Haavikko, mutta Paasilinna peittosi muut. Finlandia-juhlaa vietettiin hieman ennen hänen 50-vuotispäiviään.

Siinä missä Petsamo-kirja toi Paasilinnan kirjailijakuvaan uusia piirteitä, Yksinäisyys ja uhma oli yllättäen tavanomaisempaa Paasilinnaa: esseitä kirjoittamisesta, kirjailijoista ja yhteiskunnasta. Alun perin tekstejä oli julkaistu muun muassa Suomen Kuvalehdessä ja Parnassossa. Tämä oli tyypillistä Paasilinnalle, joka usein kokosi kirjansa aiemmista lehtiartikkeleistaan.

Finlandian voittamista seurasi ennennäkemätön julkisuus, mikä oli tietysti kirja-alalle voitoksi mutta ei Paasilinnalle mieleen.

Yksinäisyys ja uhma -kirjan nimessä heijastuu Paasilinnan kirjailijuuden kaksijakoisuus. Vaikka kirjailijan työ olikin yksinäistä puurtamista, ei Paasilinnalta kuitenkaan puuttunut ystäviä, päinvastoin. Ja nuoruuden uhmakin pehmeni hiukan myöhempinä vuosina.

Paluu elämäkertojen pariin

Yksi Paasilinnan kiitellyimmistä teoksista Petsamo -kirjojen sekä Finlandia-voittajan lisäksi oli elämäkerta Timo K. Mukasta 1970-luvun alussa. Seuraavaa elämäkertaa saatiin odotella lähes neljännesvuosisata, vaikka Paasilinnalla olikin välissä erinäisiä hankkeita, kuten kirjat K. M. Walleniuksesta sekä Ahti Karjalaisesta. Nämä kuitenkin jäivät kesken.

Paasilinna palasi elämäkertojen pariin vasta viimeisinä vuosinaan kirjoittamalla kirjan Suomen tunnetuimmasta mielipidevangista ja rauhanaktivistista Arndt Pekurisesta. Siinä missä kariutuneet projektit käsittelivät vallanhaltijoita, toteutuneet elämäkerrat keskittyivät vallan kohteisiin. Salminen kysyykin, oliko Paasilinnalle mahdotonta samastua vallanpitäjiin?

Erno Paasilinnan kirjallisen elämän lisäksi tänä syksynä myös toinen kulttuurin moniottelija, Pekka Tarkka, on esillä syksyn julkaistuissa teoksissa. Tarkka vilahtaa muutamaan otteeseen myös Paasilinna-kirjassa arvostellessaan Paasilinnan teoksia. Oikea kulttuurin dinosaurusten mittelö!

Pedanttina miehenä Paasilinna piti artikkeliluetteloa lehtikirjoituksistaan uransa alkuvaiheista lähtien, joka kattaa yli tuhat merkintää eri kirjoituksista. Vuoden 2000 ainoa merkintä oli nimeltään Vanhan makauksen alusolkia. Aavistiko Paasilinna tulevan? Vuosituhannen vaihtuessa yksi aikakausi Suomen kirjallista historiaa oli ohi.

Salmisen kirja on kattava läpileikkaus 1900-luvun loppupuolen kirjallisesta maailmasta. Kirjassa ei kuitenkaan vältetä paikoittaista luettelomaisuutta, kun tapahtumia käydään vuosi vuodelta läpi. Varsinkin lehtiarvosteluja ja päähenkilön tunteneiden luonnehdintoja Paasilinnasta on paikoin vaikea erottaa tekstimassasta.

Materiaalia olisi riittänyt varmasti pidempäänkin teokseen, mutta onneksi Salminen on saanut rajattua kirjan nautittavampaan muotoon.

ANTTI OJALA

Lue myös:

    Uusimmat