Janne Sarja: Läpimurtoteos. Siltala. 2020. 120 s.
Kukas sen kirjailijan erinomaisuuden nostaa esiin, ellei kirjailija itse. Läpimurtoteos on teoksen vaatimaton nimi.
Läpimurrosta en osaa sanoa, mutta käsikirjoittaja Janne Sarjan potpurri nyky-yhteiskuntamme koomisuuksiin ja traagisuuksiin on monin paikoin hauska ja terävä. Se käyttää ja näyttää kieltä ja tuo esiin kielen loputtomat mahdollisuudet ihmisten hyväksikäyttöön ja sumutukseen. Osuu ja monesti uppoaakin.
Tosikkoutta vastaan Sarja nousee itseironisella kirjansa otsakkeellaan. Se myös irvailee kaikkialla kukkiville ylisanoille – pöhisevälle hypetyskulttuurille.
Onko lukijan nauru kolkkoa? Ei.
Kolkkous kumpuaa kärryiltä putoamisesta, katkeruudesta. Tässä nauru on sisäistä mitä nyt välillä pyrskähdyttää. Voi saattaa asioita koomiseksi olematta narri, niin kuin Sarja tekee.
Sarjan ei tarvitse kuiskia kuninkaan olkapään takana, sen verran hyvä yhteiskunnallinen asema hänellä on itselläänkin, katsotun tv-ohjelman Pitääkö olla huolissaan käsikirjoittaja (tämän arvion kirjoittajan työnantajan kanavalla).
Mutta mitä mestari meistä haluaa kertoa?
Kirjoitukset ovat lyhyitä, useimmiten toisistaan erillään olevia tekstejä, mitä nyt työelämän ja muu arkikosmos yhdistävät, ja yhden sun toisen halu itsetehostukseen ja ”kehityksessä” mukana roikkumiseen. Ja Janin ja Tonin elo.