Kirja-arvio: Huuhkajan siivillä läpi koronaepidemian

Odottavan aika on pitkä. Huuhkajat-kannattajille se on myös tuskainen.

Onneksi loppu on onnellinen, niin hyvä kuin se koronaepidemiaolosuhteissa voi olla. Henkisestä sohjosta Euroopan viheriöille miesten jalkapallomaajoukkueen mukana.

Mutta en paljasta sen enempää Juha Hietasen futisromaanin loppua, joka on lähitulevaisuudessa.  

Kokeneen toimittajan ja kirjailijan ajankohtainen jalkapallokertomus alkaa väkivallalla uhkaavalla episodilla.

Mitäs tämä on? Huligaaneja ei katsomoihin päästetä. Eikä olla edes matsissa, vaan kotioloissa. Laura piileskelee raivosta seonneen miehensä Sepon heiluttelemia saksia.

Kohtaus liittyy erottamattomasti jalkapalloon, formuloihin ja urheilufanittamisen ja -kulttuurin perinteisiin ja muutoksiin.

Sosiologista syväanalyysia Hietanen ei kuitenkaan esitä tarinaa liikaa raskauttamaan. Urheilua seuraavat kyllä helposti huomaavat tarinan edetessä, mistä on kyse. Valitettavasti myös ne, jotka kärsivät parisuhdeväkivallasta.

Huuhkajien menestykseen myöhäisheränneen Lauran uusi intohimo  törmää insinöörismiehensä kotiviikonloppuja ja ulkomaan lomia rytmittävään formulaharrastukseen, futikselle tuhahtamiseen, ja sokeuteen tai haluttomuuteen huomata toinen. Syyt ovat useimmiten niin sysissä kuin sepissä, mutta päätyrajansa kaikella.

Romaanin punainen lanka on Huuhkajien pääsy EM-kisoihin, sen herättämä ekstaasi, vaikeasti saatavien kisalippujen etsiminen, ja kisojen siirtyminen vuodella eteenpäin koronapandemian takia.

Kulkutaudin osalta kaikkia koskeva, futiksenkin kannalta vähintään kymmeniätuhansia henkisesti koetteleva ajanjakso, loputtomien työpaikka- ja kaveripuheiden ja arki”asiantuntijuuden” aiheita kumpikin.   

Sinivalkoista syksyä 2019 ja Huuhkajien liitoa seuraavat iltapäivälehden toimittaja Erik, valtakunnan laajalti tunnettu tv-ääni Raimo eli velikultamainen ”Raipe”, maajoukkueen fanittamiselle elämänsä antava nahjusmainen kauppatieteilijä Marco, vedonlyönnillä vaurastunut Vesa.

Ja tietysti nelikymppinen ay-nainen, sairaanhoitaja Laura, romaanin ainoa minä-muodossa esiintyvä hahmo. Hyvin yksi nainen pärjää monen miehen joukossa.  

Jokaisella henkilöhahmolla on omat murheensa ja hankauksensa elämässä. Heidän useimpien polut kulkevat kukin tahoillaan ja alkavat kohdata pikku hiljaa, sattumien summanakin.

Hietasen kerronta on tiivistä ja futisvertauksin höystettyä, dialogi nasevaa – aina tuntuu löytyvän jotakin nokkelaa ja sanavalmista jos vain ääni toimii, mutta ei tämä tarkoita, että tilanne olisi itse kullakin hallinnassa. Päinvastoin.

Jalkapallo ja muu elämä kietoutuvat toisiinsa kerronnallisesti luontevasti. Futisnippeliäkin on tarjolla, muttei tsunamiksi asti, joten ei tämä ole vain futisväen romaani.

Huuhkajan siivillä on hauskakin, mutta ei vain sitä. Huuhkajien pelaamisen tuoma riemu ja koronan tuoma epävarmuus ja ahdistus ovat aitoa.

Toisilla ihonsa alla vuosien  odotus pettymyksineen, toisilla uuden löytämisen kiihko on valumassa nurmen alle. On väljähtänyttä tai päättynyttä parisuhdetta, on työn oravanpyörään ja kyynisyyteen kyllästymistä.  

Mukana lurkkivat myös niin viinapiru, peliongelmat, koulukiusaaminen, perheväkivalta kuin konsulttijargon ja firmojen koronahuolet. Elämme tätä aikaa, jota Hietanen osuvasti ja välillä piikitellenkin kuvaa.  

Psykologisiin merenpohjansyvyyksiin Hietanen ei hahmojaan sukelluta, sen verran vauhdilla kuitenkin mennään eteenpäin monen hahmon kanssa.

Seppo on kerta kaikkisen yksiulotteinen ääliö. Vedonlyöjä-Vesa jää ulkokohtaiseksi. Mutta Raipessa on karheutta, koomisuutta ja kompleksisuutta, Laurassa elämäänsä tyytymätöntä, sitä jotain hakevaa nelikymppistä. Tarinan kantavimmat kaksi siipeä.

Yllätyskäänteitä Hietanen tarjoaa - illallinen pimeässä on jopa pirullinen -, ja taianomaisuutta vielä remontin alla olevalla Olympiastadionilla, minne ei edes olisi mitään asiaa.

Futikseen liittyviä romaaneja ei meillä kasapäin ole. (Jalkapalloteemasta huolimatta vertailukohdaksi ei tässä kannata ottaa Nick Hornbyn alan klassikkoa Hornankattilaa (Fever Pitch), sen verran erilaisia ne kuitenkin ovat).

Suosittelen kesäkuun Suomi-Tanska-ottelun alkuvihellyksen tunnelmaennakoksi sujuvan kertomuksen kaupunkilaisista jalkapallon pauloissa ja elämän heitellessä.

Ja tuolta se tuntui odottaa.