Mainos

Kirja-arvio: Maantietoa naurunpyrskähdyksinä

Elimäen koko tarkoitus. (Silja Hiidenheimo, Kirsti Määttänen, Tuomas Nevanlinna, Tarja Roinila). Teos. 2017. 299 s.

Tartuin Elimäkeen kunnolla vasta nyt, vaikka "elimäet" alkoivat elää elämäänsä kirjankansien välissä parikymmentä vuotta sitten. Pyrskähtelyksi ja tirskahteluksihan se heti meni.

Paikkakuntia, kyliä ja kaupunginosia, jotka tietysti rajaavat tietyn maantieteellisen alueen, ja antavat nimensä kautta paikalle historiallisia merkityksiä, mutta myös täysin niistä irrallaan olevia assosiaatioita arkielämään ja tai yleensä elämään. Elimäen tarkoitus siis.

Jokainen Suomen maankamaraa autolla tai pyörällä reissannut on ihmetellyt ja hihitellyt hassuja, outoja, käsittämättömiä tai sitten lattean tavallisia paikannimiä.

Ääneen sanottuna ne alkavat kuulosta ihan omilta asioiden, olioiden, tapahtumien ja mielen mikrouniversumeiltaan. Pelkkä nimen näkeminen synnyttää välittömiä karkuun lähteneitä mielleyhtymiä.

Sitten syntyy elimäki: Hetken leikkisän aivotyön jälkeen kaksi toisistaan täysin irrallaan olevaa mutta toisiaan kaivannutta asiaa löytävät yhtäkkiä toisensa, määritelmän ja sisällön.

Tähän kirjaan on koottu aiemmat Elimäki-opukset (ja kuulemma yksi uusi elimäki-ilmiö). Ajan kulun huomaa siinä, että nimissä ei ole viittauksia uuteen mobiiliteknologiaan, someen ja nettiin.

Ei haittaa, eivät ole elimäet hapantuneet. Kaikkihan me tunnistamme heti esimerkiksi Aulangon: Henkilö, joka tarjoaa apuaan kun työ on jo tehty.

Helander: Oikea nimitys kultamedaljongille, jota käyttää paitaansa napaan asti auki pitävä mies.

Jepua: Sujauttaa ulkomaisia kolikoita peliautomaattiin.

Ranaatti: Henkilö, joka kääntää kelkkaansa joka toinen vuosi mutta on aina yhtä fanaattinen.

Snappertuna: Kiukku siitä, ettei humallu, vaikka on tuhlannut jo aivan helvetisti rahaa.

On kirjassa paikkoja ja paikkakuntia myös ulkomailta, kuten Kastrup: Henkilö, joka säteilee mielihyvästä röyhtäistyään.

Viime vuosina on ollut muotia vääntää suomalaisia paikkojen nimiä englanniksi. Miten olisi detox tästä pakkoenglannista, ja palaisimme mieleemme ja kieleemme, ainakin kun meillä on jokin yhdellä sanalla selittämätön asia, ja kun ratkaisukin löytyy reissutien varrelta.

Karkkila: Ruuhkabussissa, -junassa tai -raitiovaunussa syntyvä vaikeasti pidäteltävä naurunpyrskähdys kun lukee, katsoo tai näkee jotain kutkuttavan hauskaa.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.