Elimäen koko tarkoitus. (Silja Hiidenheimo, Kirsti Määttänen, Tuomas Nevanlinna, Tarja Roinila). Teos. 2017. 299 s.
Tartuin Elimäkeen kunnolla vasta nyt, vaikka "elimäet" alkoivat elää elämäänsä kirjankansien välissä parikymmentä vuotta sitten. Pyrskähtelyksi ja tirskahteluksihan se heti meni.
Paikkakuntia, kyliä ja kaupunginosia, jotka tietysti rajaavat tietyn maantieteellisen alueen, ja antavat nimensä kautta paikalle historiallisia merkityksiä, mutta myös täysin niistä irrallaan olevia assosiaatioita arkielämään ja tai yleensä elämään. Elimäen tarkoitus siis.
Jokainen Suomen maankamaraa autolla tai pyörällä reissannut on ihmetellyt ja hihitellyt hassuja, outoja, käsittämättömiä tai sitten lattean tavallisia paikannimiä.
Ääneen sanottuna ne alkavat kuulosta ihan omilta asioiden, olioiden, tapahtumien ja mielen mikrouniversumeiltaan. Pelkkä nimen näkeminen synnyttää välittömiä karkuun lähteneitä mielleyhtymiä.
Sitten syntyy elimäki: Hetken leikkisän aivotyön jälkeen kaksi toisistaan täysin irrallaan olevaa mutta toisiaan kaivannutta asiaa löytävät yhtäkkiä toisensa, määritelmän ja sisällön.
Tähän kirjaan on koottu aiemmat Elimäki-opukset (ja kuulemma yksi uusi elimäki-ilmiö). Ajan kulun huomaa siinä, että nimissä ei ole viittauksia uuteen mobiiliteknologiaan, someen ja nettiin.
Ei haittaa, eivät ole elimäet hapantuneet. Kaikkihan me tunnistamme heti esimerkiksi Aulangon: Henkilö, joka tarjoaa apuaan kun työ on jo tehty.