Kirja-arvio: Nuolimyrkkysammakko kasvien kätkössä

Satu Manninen: Camouflage. Gummerus. 2018. 52 s.

Vesiväripisaroita sateenkaaria etsin sinua putouksen kuohuista,  

missä olet silmänlume perhonen?

Satu Mannisen runoteos Camouflage viittaa suojaväritykseen, myös naamioitumiseen ja naamiointiin. Ne ovat eläinmaailman ja luonnon temppua ja elinehtoa.

En ollut aiemmin Mannisen runoja silmieni eteen tuonut. Camouflagea lukiessani arvelin, että hän olisi biologi.

Nuolimyrkkysammakot loikkivat matalassa kasvillisuudessa, 

pyydystävät sirkkoja tahmealla kiellellään.

Manninen on kuvataiteilija ja valokuvaaja, joka havainnoi ja kuvailee koko kankaan ja kinoruudun täydeltä.

Runot eivät tosiaan ole suprematistisia, vaan värikirjoisia ja aistikylläisiä. Säkeestä erittyvän tahmeuden tuntee. Muodonmuutoksia, kasvua ja muuttumista, pintoja ja materiaaleja lehtien silkkireunoista lepattavaan sähköön.

Jotkut eläinlajit ovat muuntautumisen mestareita, kuten maantiellä oleva kultakäätyinen lisko.

Runot ja säkeet liikkuvat puun juurista ja tropiikista huoneen seiniin ja metropoleihin ja tähtikuvioihin.

Kaupungissa asiat peittyvät kerroksiin ja peittävät toisiaan, ja tulevat samalla itse esiin.

Kaupunki kasvaa ihmisten puheesta: mustelmille murjotut rakennelmat  

hökkeleiden arpiset rivistöt, kattojen aaltopelti, antennien viidakko.

Aukion sirpaleet ja tyytymättömyyden suhikulähde, ananashameiden  

räikeä valo jäänmurskan ja coca-colan tihkussa, linnunlaulun meteli

lukemattomista kaiuttimista, piuhojen juurakot, autojen tööttäykset,

auringonlaskun märkä leikki, sateen takana oranssia kuin papukaija tulessa. ​​​​​​​

Lue myös:

    Uusimmat