Johanna Ruohonen: Naisten laji. Kirja jalkapallosta. S&S. 2022. 384 s.
Mitä jos seuraavan kerran kun Torille!-huudot kiirivät pitkin Suomenniemeä, vauhdikkaimmat fanit kiipeäisivätkin Anne Mäkisen patsaalle?
Joo, tiedän. Ai kuka Anne Mäkinen…
Anne Mäkinen patsaansa ansaitsisi, eikä ehdotus suinkaan ole allekirjoittaneen. Sen teki hauskassa, analyyttisessä, raportoivassa, heittäytyvän fanittavassa, itseironisessa ja sopivan purevassa futiskirjassaan taidehistoriasta väitellyt futishullu Johanna Ruohonen.
Eräs suomalainen on valittu EM-jalkapallon lopputurnauksen parhaaksi pelaajaksi. Tuo eräs on Anne Mäkinen. Vuoden 2005 meriitti on vain osa hänen lukuisista saavutuksistaan.
Naisten futista seurannut ei voi olla unohtamatta Mäkistä, vaikka hän pelasi ”kauan” ennen Helmareita. Kentällä hänen pelaamisestaan huokui karisma, luotettava kuin vuori.
Helmarit ovat Ruohosen kirjan keskeistä antia. Kymmenistä haastatelluista monet ovat pelanneet tai yhä pelaavat futista myös naisten maajoukkueessa. He pääsevät jo nauttimaan naisfutiksen suosiosta ja arvostuksesta, mutta hedelmät ovat yhä silti pienempiä kuin miehillä.
Futiskenttä on jotakuinkin tasainen, mitä nyt nurmi reunoilta kaartaa aavistuksen. Vertauskuvallisesti naiset ja tytöt pelaavat yhä jalkapalloa ylämäkeen. Ja vaikka mäki loivenee, jo loivennus on ollut kovan työn takana.

