Perinteikästä saksalaisseuraa Schalkea edustava Christopher Antwi-Adjei joutui viikonloppuna rasismin kohteeksi.
Schalke kohtasi sunnuntaina Saksan Cupin avauskierroksella Lokomotive Leipzigin. Pelin 13. minuutilla tapahtui ikävä välikohtaus, kun sivurajaheittoa antamassa ollut Antwi-Adjei sai kuulla rasistisen solvauksen katsomosta.
– En kuullut kauniita sanoja. Ne olivat rasistisia solvauksia, joilla ei ole mitään sijaa missään tai milloinkaan, Antwi-Adjei kertoo Bildille.
Lue myös: Tyly nöyryytys sai Neymarin pillahtamaan itkuun – "Häpeällistä"
Antwi-Adjei kertoi asiasta välittömästi linjatuomarille. Tämän jälkeen ottelun päätuomari Max Burda kutsui kapteenit koolle ja kertoi tapahtuneesta. Lisäksi Burda ilmoitti asiasta myös stadionin turvahenkilöille.
Ottelu oli keskeytettynä muutaman minuutin ajan ennen jatkumistaan.
Antwi-Adjei kertoo suhtautuneensa ikävään tilanteeseen tyynesti. Hän painottaa, ettei rasismille ole sijaa nyky-yhteiskunnassa.
– Sinun ei tarvitse sietää kaikkea. Varsinkaan, kun olet jalkapallokentällä ja edustat seuraasi. Rasismille ei ole sijaa. Se on todella harmillista, Antwi-Adjei sanoo.
– Kyse oli yhdestä huudosta. En tiedä kuka oli sen takana. Toivon, että se henkilö miettii sanojaan uudelleen.