Daniel Rydén: Maailman suurin hämäys. Historiallisia sumutuksia, huiputuksia ja petoksia. Atena. 2022. 250 s. (Suom. Virpi Vainikainen)
Meitä ihmisiä on vedetty höplästä niin kauan kuin olemme olleet yhteisöinä olemassa. Kirjallista tai muuta todistusta minulla ei ole osoittaa väitteeni tueksi, joten saatan vetää höplästä, mutta taustan kertoen.
Mutta toivon, että ruotsalaisen kirjailija ja toimittaja Daniel Rydénin lukuisat esimerkit ihmisten pohjattomasta hyväuskoisuudesta - ja joskus varsin taitavasta kieroilunhalusta – valaa uskoa höplästä vedon ikiaikaisuuteen.
Kirjan vanhin esimerkki on sydänkeskiajalta, toki kauan kauan evoluution aikaansaaman nykyihmisen Maan päälle ilmestymisen jälkeen. Asialla tuolloin olivat kirkonmiehet (mikään ei ole pyhää).
Uskonnoissa on tapana säilöä ja laittaa esille kaikenlaista luunpalaa, vaateriepua ja puunkappaletta todisteena milloin mistäkin jumalallisesta tai pyhästä henkilöstä tai esineestä. Ne täyttäisivät suuren tavaratalon.
Glastonburyn luostarissa 1100-luvun lopulla munkit tarvitsivat rahaa palaneen asujamistonsa korjaamiseksi. Mitäs keksittäisiin? Hei, pyhiinvaelluskohde!
Luostarin pihanurmen alta ei löytynyt Jeesuksen jäänteitä, mutta lähes yhtä hohdokas henkilö, joka on silkkaa mielikuvitusta. Niin paikasta saataisiin pyhiinvaelluskohde ja rahastuskone.
Noihin aikoihin kuningas Arthurin lihallisuuteen uskottiin, joten kukas muu sieltä maasta esiin kaivettiinkaan, puolisonsa Guineveren kanssa. Glastonburyn luostarilla alkoivat onnen päivät.

