Kirja-arvio: Maailman ikiaikaisin ammatti – huijari

Daniel Rydén: Maailman suurin hämäys. Historiallisia sumutuksia, huiputuksia ja petoksia. Atena. 2022. 250 s. (Suom. Virpi Vainikainen)

Meitä ihmisiä on vedetty höplästä niin kauan kuin olemme olleet yhteisöinä olemassa. Kirjallista tai muuta todistusta minulla ei ole osoittaa väitteeni tueksi, joten saatan vetää höplästä, mutta taustan kertoen.

Mutta toivon, että ruotsalaisen kirjailija ja toimittaja Daniel Rydénin lukuisat esimerkit ihmisten pohjattomasta hyväuskoisuudesta - ja joskus varsin taitavasta kieroilunhalusta – valaa uskoa höplästä vedon ikiaikaisuuteen.

Kirjan vanhin esimerkki on sydänkeskiajalta, toki kauan kauan evoluution aikaansaaman nykyihmisen Maan päälle ilmestymisen jälkeen. Asialla tuolloin olivat kirkonmiehet (mikään ei ole pyhää).

Uskonnoissa on tapana säilöä ja laittaa esille kaikenlaista luunpalaa, vaateriepua ja puunkappaletta todisteena milloin mistäkin jumalallisesta tai pyhästä henkilöstä tai esineestä. Ne täyttäisivät suuren tavaratalon.

Glastonburyn luostarissa 1100-luvun lopulla munkit tarvitsivat rahaa palaneen asujamistonsa korjaamiseksi. Mitäs keksittäisiin? Hei, pyhiinvaelluskohde!

Luostarin pihanurmen alta ei löytynyt Jeesuksen jäänteitä, mutta lähes yhtä hohdokas henkilö, joka on silkkaa mielikuvitusta. Niin paikasta saataisiin pyhiinvaelluskohde ja rahastuskone.

Noihin aikoihin kuningas Arthurin lihallisuuteen uskottiin, joten kukas muu sieltä maasta esiin kaivettiinkaan, puolisonsa Guineveren kanssa. Glastonburyn luostarilla alkoivat onnen päivät.

Rudy Kurniawarn on aikamme toimelias huijari.

Hän osasi käyttää hyväkseen sekä haju- ja makuaistiaan että ihmisen taipumusta sosiaaliseen erottautumiseen ja sen mukanaan tuomiin rajoittenoisuuksiin. Kallis viini on takuuvarma sivistyneisyyden ja hyvän yhteiskuntaluokan osoitus.

Kurniawarn pullotti kotioloissaan Yhdysvalloissa monenlaista vanhaa huippuviiniä. Litkua hän ei astioihin laittanut, vaan osasi täyttää pullot riittävän laadukkaalla tavaralla. Kurniawarnin viinejä ostettiin kalliilla ja pitkään huutokaupoissa. Vaikka epäilykset alkoivat herätä, moni ei halunnut uskoa huijaukseen.

Lopulta hän jäi kiinni ja tuomittiin petoksesta 2013.

Toinen saman lajin tapaus oli olemattomana aloittanut huippuravintola The Shed at Dulwich Lontoossa. Sen ideoinut toimittaja Oobah Butler halusi kokeilla, kuinka helppoa höplästä vetäminen netti- ja someaikakaudella (tässä tapauksessa Tripadvisorin hyväksikäyttö) onkaan.

No, nettisuosion paisuttua älyttömyyksiin, Butler joutui lopulta sisäpihan vajaan pystyttämään hätäisesti ”ravintolan”, joka upposi ainakin osaan asiakkaista.

Kirjan kaikki tapaukset eivät ole anglosaksisista maista, vaikka englannin kieli ja yhdysvaltalainen kulttuuri jyräävät meitit.

Kirjassa on kolme esimerkkiä Suomesta: Talven 1942 Neuvostoliiton pommikoneiden hämääminen pudottaa lastinsa pois Helsingin keskustasta, suomalaisen neuvostoagentin Toivo Vähän rooli brittivakooja Sidney Reillyn nappaamiseksi, ja taideväärentäjä Veli Sepän edesottamukset. Luvut on kirjoittanut Panu Väänänen.

Osa huijauksista on moraalisesti umpikieroja, jotkut lähes hupaisia.

Huippukirurgiksi tekeytynyt italialainen Paolo Macchiarini sai vaarantaa ihmishenkiä pitkään Ruotsissa, vaikka hänestä oli tehty vilppi-ilmoitus. Kunnianarvoisan Karoliinisen instituutin oli vaikea niellä sitä, että heidän instituutiossaan oli huijari, kanteluista huolimatta.

Macchiarinin entinen naisystävä yritti kertoa, että tämä oli harhainen, megalomaaninen persoona. Macchiarini oli sanonut jopa valinneensa nykyisen paavin vihkipapikseen, häävieraina mm. Obamat ja Vladimir Putin.

William Henry Ireland sanoi löytäneensä vuonna 1795 William Shakespearen kadonneen näytelmän Vortigern ja Rowena.

Pajunköysi oli niin paksua, että kun näytelmä lopulta esitettiin, yleisö nauroi pilkasta, lopulta näyttelijätkin pilailivat. Irelandin teatterimaailman ura päättyi siihen.

Hollantilainen Han van Meegeren oli tiukassa paikassa keväällä 1945. Olisiko hän ollut yhteistyössä natsi-Saksan kanssa? Kuolemantuomion paikka.

Häntä syytettiin maanpetoksesta, arvokkaiden vanhojen hollantilaistaitelijoiden taulujen myymisestä ulkomaille. Hän oli saanut kaupattua Jan Vermeerin teoksen itselleen Hermann Göringille.

Van Meegeren taipui kuulusteluissa, taulu oli päätynyt natsi-Saksan valtakunnanmarsalkalle.

Matkassa oli vain yksi pieni juttu. Taulua ei ollut maalannut Vermeer, vaan van Meegeren itse. Hän oli tehtaillut hollantilaisia mestareita useampia, ja ne olivat niin hyviä, että asiantuntijatkin harhautuivat.

Van Meegereniä ei aluksi uskottu, mutta näytettyään taitonsa asiantuntijakaartin oli pakko myöntyä.

Miksi van Meegeren halusi huijata? Kosto. Hän oli kokenut nuorempana, ettei häntä arvostettu tarpeeksi taiteilijana. Göringin pomo oli myös epäonnistunut taiteilija.

Suomalaisetkin muistavat Refaat el-Sayedin 1980-luvulta.

El-Sayedin piti olla liike-elämän johtotähti, uutta luova lääketieteen alan guru, jonka yhtiön osakkeet myivät kuin häkä. El-Sayedin jalustalle nostossa keskeistä oli talousmedian hehkutus, sitä samaa hypeä ja pöhinää ja ties mitä gurun kumarrusta, millaiseen yhä törmää aina vain.

Niinhän siinä lopulta kävi, että huijaus paljastui, moni sijoittaja menetti rahansa, eikä media ottanut opikseen.

El-Sayedin tapaus myös osoitti, kuinka vaikeaa nk. pilliinviheltäjän on saada ääntään uskottavasti kuuluviin. Uhkana heillä on niin haasteita oikeuteen kuin pahimmillaan henki voi olla vaarassa.

Kaikki höplästä vedoksi väitetyt asiat eivät ole huijausta.

Ne kuuluisat Potjomkinin kulissit eivät olleet kulisseja.

Ruhtinas Grigori Potjomkin oli tarmokas mies, muuallakin kuin Katariina Suuren makuukamarissa. Hänen Dneprin varrelle vauhdilla korjauttamat ja rakennuttamat talot ja rakennukset olivat oikeita.

Huhut kulisseista toki lähtivät heti liikkeelle, Pietarissa kateellisten pahat kielet alkoivat kuiskia.

Mainittakoon lopuksi, että Daniel Rydén on oikeasti olemassa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja