Kirja-arvio: Ylimielisyyden kultainen kirja

Ari Turunen: Ettekö te vieläkään tiedä, kuka minä olen - ylimielisyyden kultainen kirja (Atena 2021)

Tietokirjailija ja toimittaja Ari Turunen on tuottelias populaarien tietokirjojen tekijä. "Ettekö te vieläkään tiedä, kuka minä olen" kertoo lukuisin esimerkein ihmisistä, jotka pitävät itseään syystä tai toisesta muita parempina. Tällaiset ihmiset ajattelevat usein, että koska he ovat jonkin sortin yli-ihmisiä, heidän ylimielinen ja toisia nöyryyttävä käytös on täysin oikeutettua. 

Kansankielellä sanottuna kusi on noussut näiden ylimielisten ihmisten päähän ja käytös on sen mukaista. 

Turunen kertoo, että joskus ei tarvitse olla edes kuuluisa esittääkseen kysymyksen "ettekö te tiedä, kuka minä olen". Riittää jos on kuuluisuuden sukulainen. Vuonna 2011 Miamin poliisi pidätti Gloria Jamesin, joka oli ryhtynyt lyömään hitaaksi arvioimaansa hotellityöntekijää. James oli närkästynyt, ettei työntekijä tiennyt hänen olevan koripallotähti LeBron Jamesin äiti. 

Joukossa paljon julkkiksia ja autoritäärisiä johtajia

Ylenpalttista ylimielisyyttä esiintyy tietenkin kaikkialla mutta joidenkin ihmisten ylimielisyys on niin sanotusti omaa luokkaansa. Turusen kirja alkaa katsauksella julkkiksiin ja erityisesti näyttelijöihin mutta jatkuu sitten kanssaihmisten kannalta paljon vaarallisempiin henkilöihin eli valtionjohtajiin. 

Ylimielisten julkkisten typeryyksistä on viihdyttävää lukea lehdistä (ja tästä kirjasta) mutta valtionjohtajien uihmaikä johtaa usein ongelmiin, josta kyseisen maan kansalaiset kärsivät. Siksi onkin hyvä, että ylimielisten johtajien käytöstavoista kerrotaan julkisesta - edes sitten ulkomailla. 

Turusen mukaan narsismiin taipuvaiselle henkilölle on tunnusomaista pakkomielle vauraudesta, vallasta ja kaikkivaltiudesta. Hänellä on vääristynyt käsitys omasta merkityksestään ja ihminen voi uskoa omaavansa jumalallisia kykyjä. Nämä ominaisuudet saavat ihmisen kuvittelemaan, että hän on (jopa itse säätämiensä) sääntöjen yläpuolella ja ansaitsee erilaisia huomionosoituksia, patsaita ja muilta ehdotonta kuuliaisuutta. 

Itserakkaat yksinvaltiaat

Turunen kertoo kahden entisen neuvostotasavallan eli Turkmenistanin ja Azerbaidzhanin ylimielisistä johtajista ja heidän läheisistään. Azerbaidzhanissa valtaa pitää Ilhan Aliyev, joka jatkaa isänsä Heydarin viitoittamaa tietä. Koko maa on täynnä Heydarin patsaita ja monet tiet ja kohteet on nimetty isän muistolle. 

Turkmenistanissa puolestaan valtaa piti vuoteen 2006 saakka Saparmurat Nijazov, joka säätämän lain mukaan presidentillä oli mahdollisuus erottaa kaikki, jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan. Nijazov korvasi Leninin patsaat itseään esittävillä kultaisilla patsailla. 

Nijazov kirjoitti niin sanotun kansalliseepoksen eli Ruhnaman ja ulkomaisten yritysten oli sopimusten toivossa luvattava kääntää kirja omalle kielelleen. Suomalainen Ensto ei lähtenyt käännöstyöhön ja kauppasopimukset purettiin, kuten Arto Halosen dokumentissa Pyhän kirja varjo vuonna 2008 kerrottiin. 

Nijazovin kuoleman jälkeen presidentiksin nousi Nijazovin henkilökohtainen hammaslääkäri Gurbanguly Berdimuhamedov, joka alun normalisoinnin jälkeen huomasi, että henkilökultti ei olekaan pahasta. Uusi presidentti rakennutti 20 metriä korkean kultaisen ratsastajapatsaan, jonka päällä on itse Berdimuhamedov. Vähitellen hän on korvannut kaikki edeltäjästään kertovat muistomerkit. 

Lahjakas ihminen osaa tehdä ihan kaikkea

Berdimuhamedov on ottanut ilmeisesti esimerkkiä Putinista, joka on esiintynyt kuvissa ja videoisa milloin missäkin urheilullisessa toiminnossa. 

Turkmenistanin presidentti on esiintynyt televisiossa urheilijamiehenä, joka ampuu pyörän selästä maalitaulun napakymppiin, ajaa rallia aavikolla, rartsastaa, maastopyöräilee, keilaa kaikki keilat nurin, esiintyy rap-artistina ja levyttää studiossa ja toimii vieläpä kapellimestarina

Kun ihminen saa valtaa, kuuluisuutta ja sitä myötä myös rahaa, hänen persoonallisuutensa yleensä muuttuu samaan tyyliin kuin alkoholistilla. Tässä muutosprosessissa auttavat monenmoiset hännystelijät, jotka hekin haluavat osansa kuuluisien suosiosta. 

Narrit kadonneet

Entisaikaan kuninkailla oli sentään hovinarrinsa, jotka pitivät kuninkaat tietoisina kuolevaisuudesta. Nykypäivänä narrien ammattikuntaa ei enää ole, joten jopa tyypilliset despootit saattavat ihan oikeasti kuvitella olevansa poikkeusihmisiä ja kansan rakastamia. 

Libyan Muammar Gaddafikin sanoi vain puoli vuotta ennen väkivaltaista kuolemaansa CNN:n toimittajalle, että "ihmiset rakastavat minua, he tekevät kaikkensa suojellakseen minua". Melko varmasti Gaddafi uskoi sanomaansa. 

Herbert von Karajan odotutti muita

Kirjassa kuvataan itävaltalaista kapellimestaria Herbert von Karajania, jonka käytös kanssaihmisiä kohtaan oli täysin ala-arvoista. 

Hän vaati kaikilta täsmällisyyttä mutta oli itse kuuluisa jatkuvasta myöhästelystä. Tämä johti muun muassa välirikkoon oopperalaulaja Martti Talvelan kanssa. von Karajan saattoi seisottaa ihmisiä odottamassa tuntikausia täysissä oopperavarusteissa.

Ettekö te vieläkään tiedä, kuka minä olen on kirjana viihdyttävä mutta myös opettavainen. Kaikkien diktaattorien tai muuten vain menestyksestään häiriintyneiden kannattaisi lukea tämä opus ihan opetusmielessä. 

Lopultahan kyse näissä kaikissa ylimielisten ihmisten tapauksessa on ihmisten itsetunnosta ja sen puutteesta. Jos arvostaa itseään, osaa arvostaa myös muita ja sama toisin päin: Jos ei arvosta itseään, ei arvosta muitakaan. 


Korjattu klo 22.30 Herbert von Karajanin kansalaisuus. Kapellimestari on itävaltalainen. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja