Mainos

Kirja-arvio: Eurooppa ennen nykyistä aikaa

Antero Heikkinen: Uuden aikakauden kynnyksellä. Elämä varhaismodernissa Euroopassa. Gaudeamus. 2018. 432 s.

Elämme murrosta, ehkä myös repeytymistä irti modernista aikakaudesta. Teknologian huima kehitys, tiedon kasautuminen ja käyttö, ilmastonmuutos ja uhkaava ekologinen kriisi, ihmiskäsityksen muuttuminen fyysisesti biologisesta olennosta eräänlaiseksi kyborgiksi osana teknoyhteiskuntaa.

Tiedämme, että jotain tapahtuu, mutta emme tiedä tyhjentävästi, mitä. Historian etuvalot pyyhkivät maisemaa, mutta eivät valaise esteiden ja mutkien taakse. Muista siis turvavyö eli kriittinen ajattelu.

Riitaisa kirkko menetti otettaan

1400-luvun lopulla ihminen ei tiennyt, että Galileo Galilei ja Isaac Newton romuttavat lopullisesti käsitystä vallitsevasta maailmankaikkeudesta, kirkon ote maallisesta vallasta höltyy ja sanan säilän lisäksi uskonsodat repivät julmasti koko Eurooppaa. Hän ei ollut kuullut kauppakomppanioista, kaukoputkesta, keskuspankista, ei kulttuurisesta porvariluokasta.

1700-luvun eurooppalainen oli näistä kuullut, ja osasi ehkä myös niistä itse lukea, ja tarkastella melko realistista maailmankarttaa.

Aikakausille on työlästä asettaa selkeää aikarajaa.

Suomen historian professori emeritus Antero Heikkinen rajaa kirjassaan varhaismodernin aikakauden 1400-luvun jälkipuoliskolta kolme vuosisataa eteenpäin, 1789 Ranskan vallankumoukseen.

Valtion ja hallinnon roolit vahvistuivat

1400-luvulla Euroopasta voitiin jo puhua ”jonkinlaisena kokonaisuutena”, kirkon, kuninkaiden, kauppiaiden, postikuriirien ja yliopistojen nykytermein verkottamana alueena. Löytöretket ja kirjapainotaito alkoivat avartaa hiljalleen horisonttia.

Heikkinen kokoaa kansien väliin niin alan kotimaista kuin kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta ja alkuperäislähteitä.

Hän pohtii valtion ja hallinnon kehitystä ja filosofisia perusteita, ja maallisten vallanpitäjien (kuninkaita, keisareita ja ruhtinaita Euroopassa tuolloin riitti) otteen tiukentumista, joskin absoluuttinenkin kuningas tarvitsi teräväpäisiä neuvonantajia ja tukijoita.

Jatkuvien sotien aikakausi

Sodat leimasivat erityisesti 1500- ja 1600-lukuja. Sapeleita kalisteltiin dynastisesta vallasta ja omistusmaista, siirtomaista ja luonnonvaroista, uskonkysymyksistä katolisten ja protestanttien välillä, ja myös Osmanivaltakunnan kanssa. Taudit ja ajankohtaan osunut kylmempi ilmastollinen jakso kylvivät osaltaan synkeyttä.

Sotiminen oli kallista ja armeijat vaativat tykinruokaa. Kehitettiin verotusta, ja hallitsijat velkaantuivat korviaan myöten sotien lainoittajille, kuten Fuggerien suvulle. Palkkasoturit riehuivat pitkin poikin Eurooppaa, mutta myös epäsuosittuja sotaväenottoja toteutettiin.

Diplomatia sopimuksineen kehittyi näinä vuosisatoina hallitsijahuoneiden välisten suhteiden hoitovälineeksi.

Isoja kaupunkeja oli vähän

Kaupunki ja maaseutu eivät olleet toisilleen vastakkaisia. Isoja kaupunkeja oli vähän, ja niidenkin liepeillä harjoitettiin maataloutta. Markkinat ja käsityöteollisuus yhdistivät kaupunkilaisia ja maalaisia.

Talousverkostot globalisoituivat siirtomaiden hankkimisen myötä. Valtioiden välisessä taloudessa kuitenkin käytiin eräänlaista nollasummapeliä muun muassa merkantilismin puitteissa. Liberaalimmat aatteet ja fysiokratian kaltaiset talousteoriat alkoivat vaikuttaa 1700-luvulla.

Ei Eurooppaa ilman ihmisiä.

Heikkinen kirjoittaa myös kulttuurisista muutoksista. Tiede kehittyi, sitä harrasti yhä useampi (myös naisia) ainakin paremmasta väestä, ja sen tuloksia sovellettiin käytäntöön. Humanistisella kentällä kielitiede mullisti Raamatun tulkinnan.  

Kulttuuria ryhdyttiin kuluttamaan

Kirjallisuus, teatteri ja musiikki olivat synnyttämässä ”kulttuurin kuluttamista”. Hyvän yhteiskunnallisen aseman saattoi tuoda aateluuden lisäksi hyvä kauppiasnenä ja koulutus, erityisesti hyödyn vuosisadalla 1700-luvulla.

Eurooppalaisista enemmistö asui yhä maaseudulla. Ydinperheestä tuli keskeisin perheyksikkö, mutta saman katon alla oli niin palvelijoita kuin oppipoikia, yhteiskunnallisesta asemasta riippuen. Avioitumisikä nousi ja naiset yleensä pitivät oman sukunimensä, mutta isän valta perheen päänä korostui.

Käytöstavoilla haettiin sosiaalista erottautumista keskiluokassa, ja alkoi muotoutua käsitys ja ymmärrys yleisestä mausta henkisellä ja kulttuurisella saralla. Toisaalta ´kunnon´ nuhteettomasta elämästä väärin erottautuvien kuten köyhien kontrolli tiukkeni.

Voimakas tunne aikakauden vaihtumisesta

Varhaismoderni aika ei ollut seisovaa vettä. Heikkinen kuvaa elävästi ja varmalla otteella muutosvirtoja ja pienempiä vikkelämpiä puroja. Uoma oli usein kivinen ja pyörteinen, mutta penkereiltään laajeneva. Muutokset olivat rakenteellisia, ja muutosten tekijöillä oli myös nimet.

Heikkilä viittaa Benedict Andersoniin toteamalla, että ainakin vallankumouksellisissa Ranskassa ja Pohjois-Amerikassa syntyi tunne, että nyt ollaan muutoksen äärellä, enemmänkin, ”oli tapahtumassa raju katkos menneisyyteen nähden”.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja