Kirja-arvio: Hulluna vuosikymmenenä osoitettiin mieltä ja mellakoitiin toistuvasti - radikaali nuoriso sai hytkynnällään tanssikiellon kumottua... ja paljon muutakin

Uusvasemmistoon ja siihen läheisesti kuuluneita ajan toimijoita olivat antiautoritaariset vasemmistoryhmät, hipit ja anarkistit. Lisäksi nuorison sielusta taistelivat maolaiset ja trotskilaiset. Perinteinen puoluekenttä etenkin vasemmalla oli hajanainen - SDP hajosi emäpuolueen lisäksi vasemmistolaisempaan TPSL:ään. Kommunistit eli SKP puolestaan oli yleisvasemmistolaisen SKDL:n osa.

Kyseenalaistaminen tärkeää

Etenkin lehtien ja erilaisten kirjallisten tuotosten määrä oli suuri. Vuosikymmenen alussa uusvasemmistolainen Tilanne-lehti toi kansainvälisiä vasemmistovirtauksia Suomeen. Tämä tiettävästi CIA:n osin rahoittama lehti halusi tehdä kiilaa niiden kanssa, jotka palvoivat neuvostokommunismia kritiikittä. Toinen keskeinen vaikuttaja oli Arvon Salon Ylioppilaslehti.

Keskeistä tuntui olevan vasemmistolaisuuden määrittely-yritykset mutta myös kaiken menneen maailman periaatteiden kyseenalaistaminen ja vanhemman sukupolven arvojen väheksyminen erilaisin provokaatioin.

Esimerkiksi Jörn Donner, Pentti Saarikoski ja Arvo Salo arvostelivat ja provosoivat seksuaalisia normeja, porvarillisuutta, taidekäsityksiä ja konservatiivista ajattelumaailmaa sekä armeijaa. Sadankomitea ja ylioppilaiden YK-liitto sekä vasemmistolaiset opiskelijajärjestöt kilpailivat suosiosta.

Rukouslauantaisin tanssiminen oli kiellettyä

Kirjassa on railakkaita kuvauksia erilaisista mielenosoituksista, joita 60-luvulla järjestettiin taajaan. Ehkäpä "hauskin" kertomus on juttu niin sanotusta Korson mellakasta, joka oli lokakuun 16. päivän liikkeen järjestämä.

Liike vastusti rukouslauantaiden huvikieltoa ja pääsi lopulta tavoitteeseensa eli neljäksi lauantaiksi vuosittain määrätty huvikielto kumottiin. Tästä lokakuun 16. päivän liikkeestä, joka oli siis nimetty yhden rukouslauantain mukaan, on sanottu, että se oli ainoa 60-luvun liike, joka pääsi yksiselitteisesti tavoitteeseensa.

Nykyihmisen on tietenkin hyvin vaikea ymmärtää, että on ollut valtion päättämiä lauantaipäiviä, jolloin ei saa tanssia. Juuri tällaisten kummallisuuksien vuoksi nykyihmisen on hyvin vaikea ymmärtää, kuinka tunkkaisessa ilmapiirissä 60-luvulla itse asiassa elettiin.

Korson mellakassa kyse oli Tanhurinteen tanssisalin vuoden 1965 huvitilaisuudesta, jossa oli soittamassa brittiläinen The Renegades -yhtye. Aluksi paikka oli saanut poikkeusluvan eli tanssiminen oli sallittu mutta sittemmin lupa kumottiin. Lopputuloksena paikalla oli poliiseja varmistamassa, että musiikin tahdissa hytkyttelevä nuoriso ei ala tanssia. Jotkut "hytkyttelivät" liikaa, jonka takia poliisi keskeytti tilaisuuden. Lopputuloksena oli kunnon mellakka ja lopulta siis pitkän keskustelun jälkeen myös tanssikiellon purku aikansa eläneenä anomaliana.

Kaikki huipentui Vanhan valtaukseen

Vuonna 1966 merkittävä tapahtuma oli Lapualaisooppera. Se paljasti monelle opiskelijalle, että heidän omat vanhempansa olivat olleet ennen sotia äärioikeistolaisia lapualaisliikkeen kannattajia.

Yleisradio alkoi puolestaan syleillä radikalismia Eino S. Revon aikakaudella eli syntyi niin sanottu Repo-radio. Naisliike nousi esille Yhdistys 9:n muodossa. Marraskuun liike toi esille epäkohtia vankiloissa. Kaiken kaikkiaan uusvasemmistolaisuus ei ollut enää marginaalissa vaan alkoi olla sen ajan valtavirtaa - vastustajia oli toki paljon.

Kaikki huipentui vallankumouksen vuonna 1968. Vietnamin sodan vastustaminen oli huipussaan ja myös muita mielenilmauksia oli usein. Tshekkoslovakian miehittäminen elokuussa edusti monelle uusvasemmistolaiselle lopullista haaksirikkoa Neuvostoliiton kanssa - tosin SKP paheksui Varsovan liiton toimia ensimmäisenä suomalaispuolueena. Tehtaankadulle pakkautui useita tuhansia mielenosoittajia vastustamaan Neuvostoliiton toimia.

Hullu vuosi jatkui marraskuisella hyvin suunnitellulla Vanhan valtauksella, jossa opiskelijat valtasivat oman talonsa. Myöhemmin valtaajat ovat itse korostaneet tätä hupaisaa tapahtumaa suuresti. Joka tapauksessa valtaus johti siihen, että ylioppilaskunnan establishmentti joutui viettämään satavuotisjuhlansa muualla. Kekkonen asettui valtaajien puolelle haluten ilmeisesti integroida valtaajat puolelleen.

Uusvasemmistolaisuus katosi, taistolaisuus tilalle

Mutta minne tuo 60-luvun vauhdikas uusvasemmistolaisuus sitten katosi. Kirjoittajien mukaan uusvasemmistolaisuus ei varsinaisesti kadonnut vaan jatkui myöhemminkin monenlaisina ruohonjuuriliikkeinä ja ponnisti uudelleen esiin yhteisöissä, joista sittemmin tuli Vihreä liitto ja Vasemmistoliitto.

Kirjassa pohditaan, oliko taistolaisuus jatkumoa uusvasemmistolaiselle liikkeelle ja hieman yllättävästi vastaus on, että ei ollut - ainakaan useimpien kirjaan haastateltujen aikalaisten mukaan.

Uusvasemmistolaisuus liberaaliosuudessaan ja taistolaisuus konservatiivisuudessaan kun olivat pohdiskelijoiden mukaan niin erilaisia, että yhdestä ei voinut syntyä tosita. Tästä huolimatta taistolaisten nuorisosiipi koostui paljolti jo 60-luvun uusvasemmistolaisuuteen osallistuneista.

Lähihistoriasta kiinnostuneelle tämä kirja on oiva katsaus turbulenttiin 60-lukuun. Tosin kirjasta saa kuvan, jonka mukaan suurin piirtein kaikki nuoret aikuiset olisivat olleet mukana uusvasemmistossa. Näinhän ei tietenkään ollut.

60-lukulaisten merkittävin aikaansaannos oli tietenkin sodanjälkeisen konservatiivisen arvomaailman kyseenalaistaminen ja siinä nämä ihmiset onnistuivat varsin hyvin. Edes superkonservatiivinen taistolaisliike ei tunkkaisella 70-luvulla kyennyt tuhoamaan 60-luvulla luotuja uusia arvoja.