Kirja-arvio: Kesyttämätön Nietzsche

Friedrich Nietzscheä (1844-1900) on mahdotonta vangita.

Saksalaista filosofia vuosikymmeniä tutkinut professori, eurooppalaisen kulttuurin moniottelija Tarmo Kunnas antaa lukijalle runsaasti kiihkottomia aineksia poikkeuksellisen ajattelijan teksteihin sekä ihmis- ja maailmankäsitykseen.

Tämän arvion kirjoittajalle Nietzsche on jäänyt etäiseksi, joitakin piirteitä hänestä käsiteltiin ammoin opiskeluaikojen luennoilla, ja myöhemmin siellä täällä viittauksin erilaisissa historiaa ja politiikkaa koskevissa artikkeleissa. Käsillä oleva teos on niin runsas, että yksi lukukerta ei riitä – eikä tämä ole moite.         

Nietzschestä tulee usein ensimmäisenä esiin täydellinen henkinen romahdus vuosikymmen ennen kuolemaansa. Toinen piirre on tahtoa, yli-ihmisyyttä, jumalien kuolemaa, vallitsevaa moraalia murjovaa ja vitalismia ylistävä filosofi, joka on kuolemansa jälkeisinä aikoina yhdistetty fasismiin.

Nietzscheä ei tunneta oman systemaattisen ajattelurakenteen kehittäjänä ja siitä tiukasti kiinni pitävänä. Päinvastoin. Hän etsi uusia näkökulmia koko ajan, Kunnas toteaa, ja niitä Nietzsche-tutkija kiirehtimättä tuo esiin ja analysoi lukuisin esimerkein.  

Kunnas myös esittää monien Nietzsche-tutkijoiden toisistaan hyvin erilaisiakin tulkintoja saksalaisfilosofista.   

”Hänen tekstiensä tulkintaa vaikeuttaa se, että ajattelija käyttää kieltä runoilijoiden tapaan, koristaen ja rikastaen vaeltajan polkunsa paradokseilla, metaforilla, allegorioilla, symboleilla ja hienovaraisella ironialla.”

Kunnakselle Nietzsche ajattelijana on kolmen elämänvaiheen ihminen. 1870-luvun ensimmäisellä puoliskolla hän oli schopenhauerilaisen pessimismin ja Richard Wagnerin lumoissa. Sen jälkeen ajattelu muuttui vapaamieliseksi ja luonnontieteitä ylistäväksi. Myös henkinen maantiede kääntyi synkästä pohjoisesta valoisalle pitkän kulttuuriperinnön Välimerelle.

Ennen elämänsä viimeisen vuosikymmenen henkistä pimeyttään Nietzsche oli Kunnaksen mukaan kiihkeän myötämielinen ja optimistinen. Samaan jaksoon kuuluvat Nietzschen ehkä kiistanalaisimmat pohdinnat (filosofin yhteydessä ’pohdinta’ lienee liian laimea ilmaisutapa) vallantahdosta.

Kuinka paljon Nietzschen krooninen sairastelu ja mahdollinen homoseksualismi vaikuttivat hänen henkiseen ja kynän jäljen ilotulitukseensa, emme lopulta tiedä.  

Kunnaksen mukaan Nietzsche ei ollut nationalisti. Saksalaisuus oli hänelle jopa halveksuttavaa. Uutta moraalia etsiessään Nietzsche halusi uutta eurooppalaista ihmistä, johon ei kuulunut rasismia eikä nationalismia. Saksalainen ajattelija oli ”liiaksi anarkisti ja individualisti voidakseen omaksua fasistiselle ideologialle ominaisen valtiokäsityksen massaihmisineen”.

 ”Jos Eurooppa on rappeutunut, on rappio sivistyksellistä ja moraalista, ei biologista”, Kunnas määrittelee Nietzschen pään sisäisiä pyrkimyksiä.

Mutta, mutta. Yksi piirre Nietzschen jatkuvassa ristiriitaisuudessa ja tulkintojen vaikeudessa on, että hänellä oli Eurooppa-käsityksessään jykevät ainekset aristokraattisen ja antidemokraattisen hengen ”siunaamalle” kosmopolitismille hyvän ja pahan tuolla puolen.

Nietzschen moraali- ja ihmiskäsitykset ovat myös Kunnaksen mielestä armottomimmillaan ihmisyydelle vierasta. Väkivallan hyväksyntä tarvittaessa, kun vitaali yli-ihminen muotoutuu, on häiritsevää, vaikka provokaatio oli yksi Nietzschen aforismien tyyleistä.

”Hän saa kielensä näyttämään liialliselta tuhotessaan armottomasti kaiken, mikä vuosisatojen ajan on kielessä edustanut ihmisyyttä”. Ehdottoman Nietzschen immoralismi on ideologinen ohjelma, Kunnas toteaa.

Kunnas avaa myös Nietzschen suhdetta niin kapitalismiin kuin sosialismiin, ja uskontoon, mikä oli tunnetusti kielteinen. Omat lukunsa saavat myös filosofin käsitykset tiedosta ja tietämisestä, filosofiasta, sekä komiikasta, naurusta ja ironiasta.   

Nietzscheä on vaikea ottaa kirjaimellisesti, koska kirjaimet ja ajatukset ja visiot niiden takana liikkuvat ja kuplivat koko ajan. Nietzsche ei ole oppimestari, mutta hänessä on, Kunnaksen määritelmiä lainatakseni, muun muassa marginaalista ponnistavaa ”jatkuvan tulemisen” traagisuutta ja viisauden kajoa.