Kirja-arvio: Kamraattien maalaisia ärsyttävä HIFK

Juha Kanerva: Stadin IFK, IFK:n Stadi vuodesta 1897. (S&S 2022). 374 s.

Jääkiekko, jalkapallo, jääpallo, käsipallo, yleisurheilu, voimistelu, miekkailu, pikaluistelu, uinti, golf, suunnitus…

Eikä tässä ihan kaikki. Idrottsförening Helsingfors (myöhemmin paremmin tunnettu lyhenteellä HIFK) on ollut ja on monilajiseura perustamisestaan lähtien, kesät talvet. Osa lajeista on käynyt ranskalaisella visiitillä, monella on juuret syvällä.  

Viime vuosikymmenet Tähtirinnat on yhdistetty erityisesti Nordenskjöldinkadulla majailevaan jääkiekkoon.

Jalkapallossa (seitsemän Suomen mestaruutta) seura nousi viime vuosina pitkästä alhosta korkeimmalle sarjatasolle valtakunnan näkyvimpine ja kuuluvimpine fanikuntineen, kunnes tänä syksynä hissi vei porrasta alemmaksi.

Vaikka Hifk on näkyvästi joukkueurheiluseura, yksilölajit ovat erottamaton osa sen suomenruotsalaista ja nykyään vahvasti suomenkielistä perinnettä. Vähänkin urheilua seuraavat tietävät aituri Annamari Korten, seura Helsingfors IFK.

Toimittaja-tietokirjailija Juha Kanervan kirjan loppuosuus on vahvasti jääkiekkoa, muttei toki vain sitä.

Lätkä tuli seuraan omalla jaostollaan 1946. Aluksi kiekkojää oli epätasainen, suuren yleisön laji siitä kasvoi 1960-70-luvuilla yhteiskunnan kaupungistuessa – ja Stadin muuttuessa sen myötä suomenkielisemmäksi.   

Seuralla on kovaotteinen maine (muistan jo lapsuudestani erään maalla syntyneen läheiseni haukkuneen pelaajia ”gangstereiksi”). Hifk on mieluusti pitänyt imagosta ja kaukalorymistelystään kiinni.

Yhtä lailla se on hellinyt Stadi vastaan maaseutu  –ajattelua. Se toimii jo huumoriin, itseironiaan ja ärsyttämiseen perustuvana markkinointikikkana. Ylimielisyydeksi tulkittu vahva itsetunto on joskus vaikea niellä. Yllä mainitun läheiseni anti-Hifk-motto oli: ”IIäfkoo ei tartte mitään”.    

Mutta ei seura ole tarvinnut landea vastakkainasetteluun. Sitä suomenruotsalaisessa porvarillisessa Hifk:ssa on ollut sisäisesti lähtien kielestä, raahasta, yhteiskuntaluokista ja politiikasta, mihin Helsingissä liittyvät vahvasti kaupunginosat.

Seuran historia on suomalaisittain poikkeuksellisen värikäs lajikirjon ja yhteiskunnallisten tekijöiden myötä. Tämän yhteen kietoutumisen kertomuksen urheiluhistorioitsija Kanerva tuo vahvasti esiin. Käsillä oleva opus ei ole ensimmäinen Hifk-kirja, mutta alkusanoissaan Kanerva sanoo seuran arkistoja penkoessaan löytäneensä paljon uutta. 

Rahan tuhlaaminen, sen vähyys tai muuten ammattitaidoton käyttö on sekin ollut krooninen tauti, tosin sama vaiva kalvaa lähes seuraa kuin seuraa.

Jo pian alusta lähtien rahaa pyrittiin keräämään muun muassa järjestämällä yleisurheilukisoja, suurimpina vetonauloina Paavo Nurmi. Talvi- ja jatkosodan jälkeen raha- ja varustepula koetteli Hifk:iakin, niinpä välineitä haettiin Ruotsista matkalaukut pullottaen.

Seuran sisällä jääkiekossakin on jouduttu tekemään uudistuksia rahan takia. Urheilusta on tullut suurten joukkojen viihdettä, suuren maailman malliin, ja median ja kulutustottumusten myötä HIFK on nykyään brändi.    

Jos Hifk:ssa kiinnostaa muukin kuin jääkiekko ja Åke Lindmaniin (hänestä kirjassa erillinen henkilökuva) yhä henkilöityvä jalkapallo, tämä kirja sopii vaikka pukinkonttiin.

Helsingin historiasta kiinnostuneelle kirja tuo monipuolista urheilunäkökulmaa, unohtamatta monia hauskojakin anekdootteja ja henkilöitä saavutuksineen ja pettymyksineen. ”En gång kamrat  – alltid kamrat” on seuran identiteetin peruskiviä, arvostettava mutta niin idealistinen, ettei se ole aina pätenyt.  

Seuran tausta ja tukijajoukko on ollut herraskaista, eikä ajatus IFK:sta muita parempana muuten kuin urheilullisestikin ole ollut vieras. Kirjaimellisestikin. Naiset eivät kelvanneet vuosikymmeniin täysivaltaisiksi jäseniksi. Tasa-arvokysymyksissä Hifk ei voi edistyksellisesti röyhistellä rintaansa.

1800-luvun lopulla Helsingfors oli vielä hyvin ruotsinkielinen, joten miksi ei perustaa seura tai seuroja. IFK-aate puolestaan oli syntynyt Ruotsissa, ja matka Pohjanlahden yli oli lyhyt.

Seuralle tunnusomainen punainen väri ei viittaa vasemmistoon, kuinka se porvariseurassa voisikaan, vaan kielitaisteluun 1900-luvun alussa. Fennomaanien sininen (seuran vaakunassa keskeinen väri) ei voinut passata. Niinpä seura urheili punavalkoisissa, ja vuonna 1917 lipun väriksi valikoitui punainen.

Seuran nimessä oleva idrott viittaa urheilijan oman kropan merkitykseen suorituksissa. Termi sport kielii välineillä toteutettavaa ”gentleman-tyyppistä tervehenkistä ulkoilua”, Kanerva kuvaa. Niin tai näin, terve ja fyysisesti hyväkuntoinen nuori sopi kuin piikkari jalkaan aikakauden kansallismielisessä ajattelussa.

Kaksikielinen seurasta tuli virallisesti vasta 1970-luvulla, mutta ruotsi on yhä seurassa tärkeä kieli, vaikka kannattajakunnan laajuuden myötä suomi hallitsee katsomoita.

Kanerva tuo esiin, kuinka vahvasti perinteistä ja identiteetistä tiukasti kiinni pitäneet yrittivät kieltää ja myöhemmin jarruttaa suomen kielen käyttöä, lähtien seuran julkaisuista. Saattaa yhä olla jääriä, jotka eivät seuratoimien yhteydessä suomea halua puhua. Käytännössä osa Hifk-urheilijoista oli suomenkielisiä jo ennen sotia, kun piti saada riveihin lajiensa huippuja.   

Kirja vilisee nimiä, urheilullisia ja yhteiskunnallisia tapahtumia ja lajeja. Kuvitus on kiitollisen runsas.

Hyvin runsaan aineiston saaminen kansien väliin ilman kaoottisena seuraavaa lukukokemusta vaatii taitoa ja hiomista. Kanervan kirjasta hahmottuu varmalla otteella ja erinomaisen luettavasti seura nimeltään HIFK, ja sen merkitys Helsingille ja Helsingissä, vaikka välillä on hyvä pitää vauhdissa hatusta kiinni.  

Tämän arvion kirjoittajalle yksi kuva palautti muistot kouluvuosiin. Sivulla 213 seisoo jääkiekkomaalin suulla 1960-luvun alun lajitamineissaan Raimo Sepponen, joka sittemmin tuli tunnetuksi kansainvälisen tason jääkiekkoerotuomarina.

”Rase” oli vuosia liikunnan opettajani, ja siinä hommassa ihan huippu. Vaati, mutta kannusti ja antoi meidän tykätä urheilusta monipuolisesti. TV-jäiden raitapaitarooliaan Rase ei voinut peitellä, mutta nyt tiedän, että hän myös torjui limppuja Tähtirinnoissa.  

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja