Marjo T. Nurminen: Itämeren tarina. Karttojen matkassa keskiajalta nykyaikaan. John Nurmisen säätiö. 2020. 366 s.
Baltianmeri, Länsimeri, Itämeri.
Meille suomalaisille se on Itämeri, meri, jonka rannoilla ja johon johtavien jokien varsilla ja vesireiteillä Suomi on paljolti muotoutunut yhteiskunnallisesti, taloudellisesti, poliittisesti ja kulttuurisesti.
Usein Itämeri rajoittuu meikäläisessä mielessä Suomenlahteen, Pohjanlahteen ja Perämereen.
Kirjaimellisestikin, tai paremmin kartastollisesti. Sillä kun reissaamme Tallinnaan, Tukholmaan tai Ahvenanmaalle, mielessämme hahmottuvat ja matkustaja-alusten seinillä ja ruuduilla olevat kartat luonnollisesti näyttävät näitä Itämeren osia halkovan laivareitin.
Suhteellisesta pienuudestaan huolimatta Itämeri on ollut ja on monen entisen valtakunnan ja nykyisen valtion elämänsuoni – kaupan ja kulttuurisen vaihdon väylä, ja vielä 1940-luvulla sotatanner.
Nyt Itämeri tunnetaan kuin omat taskut, hapettomine pohjineen, suolapulsseineen, vilkkaine laivareitteineen, luonnonsatamineen, vaaranpaikat liikkuvine hiekkasärkkineen. Purjeveneilijäkin tietää karttaa lukiessaan vaikkapa Helsingin edustalla, missä köli voi raapia pohjaa tai koko riemu karahtaa kiville.
Meillä on käytössä tietoa tihkuvat kartat monenlaisilla mittakaavoilla niin paperisena kuin digitaalisena. Niitä on periaatteessa kaikilla. Muinoin ne olivat käsityötä, harvinaisia ja erittäin arvokkaita.
Monikansallinen meri
Ja kun näillä kartoilla siirtää katseensa kotivesistä kauemmaksi, näkyy myös laajemmin Itämeren tarina.