Marja-Leena Heikkilä-Horn: Kaakkois-Aasian historia. Gaudeamus. 2020. 512 s.
Kaakkois-Aasia on viime vuosikymmenet ollut näkyvästi esillä Suomessakin, vaikka se on ollut meille suhteellisen kaukainen ja vieras alue.
Armi Kuuselan filippiiniläinen aviomies, Vietnamin sota, punakhmerien toteuttama kansanmurha Kamputseassa, jihadistien terrori-iskut, puna- ja keltapaitojen mielenosoitukset Thaimaassa, Burman/Myanmarin oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin kansainvälinen suosio ja sen lasku, Indonesian palmuöljyplantaasit, Kiinan vaikutusvalta.
Eikä siinä tietenkään kaikki.
Maantieteellisesti monimuotoisen Kaakkois-Aasian ja sen valtioiden historia on vanhojen kuningas-ja sulttaanikuntien, eurooppalaisten siirtomaavallan ja sen seurauksien, suurten uskontojen, lukuisten etnisten ja kielellisten kansanryhmien, kaupankäynnin ja luonnonvarojen historiaa.
Kaksi vuosikymmentä thaimaalaisessa Mahidolin yliopistossa opettanut filosofian tohtori Marja-Liisa Heikkilä-Horn toivoo historiateoksensa alkusanoissa, että lukija kävisi läpi useamman kuin yhden alueen maan kirjaansa lukiessaan.
Samat asiat toistuvat maasta toiseen
Kehotukseen kannattaa tarttua, ja lukea koko opus. Satojen miljoonien ihmisten Kaakkois-Aasian menneisyyden ja nykypäivän ymmärtäminen tarvitsee ylirajaista lähestymistä.
Etniset ryhmät, poliittiset ja taloussuhteet, kiistat rajoista, ja eri maissa toistuvat samankaltaiset ilmiöt kuten nepotismi, korruptio, ulkopuolisten tai vähemmistöjen syyttäminen ongelmista, kansallisen historiankirjoituksen kirjoittaminen valtaa pitävien narratiiviin sopivaksi, ja monessa maassa esimerkiksi kiinalaistaustaisten ihmisten keskeinen vaikutus talouteen ja politiikkaan tulevat hyvin esiin tässä kirjassa.
Yksikään ei ole länsieurooppalainen demokratia, mutta alueen dynaaminen taloudellinen merkitys ja asema niin kauppareittien varrella kuin Kiinan ja Yhdysvaltojen kasvavassa ja kärjistyvässä hegemoniapelissä vain kasvaa.
Heikkilä-Horn käsittelee kirjassaan mantereisia valtioita Kambodzhaa, Laosia, Myanmaria, Thaimaata ja Vietnamia, ja merellisiä Bruneita, Filippiinejä Indonesiaa, Malesiaa ja Singaporea. Väistämättä näissä maissa ovat vaikuttaneet myös Kiina ja Intia.
Lähestymistapa on maakohtainen ja ymmärrettävästi kronologinen. Varhaishistoria tulee esiin, mutta painopiste on eurooppalaisten, Japanin ja Yhdysvaltojen siirtomaavallassa ja sen jälkeisessä ajassa.
Vain Thaimaa säilyi ilman alueen ulkopuolelta tullutta herruutta, mutta sekin joutui tasapainoilemaan ulkovaltojen toimien keskellä.
Siirtomaa-aika vastarinnan historiaa
Siirtomaa-aika oli vastarinnan historiaa.
Paikalliset väestöenemmistöt olivat pahnan pohjimmaisia ja sidottu ”feodaaliruhtinaiden verkostoihin joko maaorjina tai vasalleina”, eikä siirtomaavalloilla saapuessaan ollut hyödynnettäväksi työntekijöitä.
Uudet herrat toivatkin halpaa työvoimaa ulkomailta, he kouluttivat tarpeisiinsa vain pienen eliitin. Hallittavia alueita jaettiin tarpeen mukaan ”rotuihin”, asevoimiin rekrytoitiin vähemmistökansoja, ja keskiluokka kauppamiehineen oli joko tuotua tai paikallista vähemmistöä.
Niinpä nämä siirtomaa-ajalla syntyneet rakenteet ovat yhä olemassa, niiden purkaminen on ollut ”ylitsepääsemättömän vaikeaa”, mikä puolestaan näkyy yhä kytevänä ”rotuvihana”, Heikkilä-Horn kirjoittaa.
Vanha poliittinen meno jatkuu
Kylmä sota ja maiden itsenäistymiset eivät muuttaneet olosuhteita. Kommunismin ja Yhdysvaltain johtaman demokratian välissä oli vaikea luovia, ja suurvallat katsoivat tarvittaessa läpi sormiensa brutaaliakin väkivaltaa, jos se sopi omiin valtapyrkimyksiin.
Tällä vuosituhannella vanha meno jatkuu. On sitten kyse kommunistisesta Laosista tai Thaimaasta (jonka kuningasperheellä on kiinalaista taustaa), johtavien perheiden ja sukujen ja näiden harjoittaman klientilismin ote maista on vahva.
Poliittiset puolueet ovat valtaapitävien vaalikoneistoja. Vakavistakaan ympäristötuhoista ei juuri piitata, jos tuloksena on eliitin ja kansainvälisten yhtiöiden vaurastuminen.
Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestön Aseanin roolia tai merkitystä Heikkilä-Horn valottaa, enemmänkin siitä olisi lukenut.
Kiinalaisvähemmistöjen suuri vaikutus
Kiinalaisvähemmistöjen vaikutus kulkee mukana läpi kirjan, ja heillä on tiiviit yhteydet niin kommunistiseen Kiinaan, Hongkongiin kuin Taiwaniin.
Kirjan lopussa on lyhyt osio Kiinan nousevasta vaikutuksesta. Heikkilä-Hornin mukaan Kiinan pidetään enemmän mahdollisuutena kuin uhkana.
Kuinka tämä asenne pysyy Pekingin kansallismielisemmän ja aggressiivisemman politiikan vain voimistuessa, näkynee jo lähivuosina, kiinalaisten rahamassoista huolimatta.
Kirjassa on sopivasti karttoja, ja myös kuvitusta rytmittämässä tekstiä.
Kaakkois-Aasiasta kiinnostuneelle tai sinne pidemmäksi aikaa vaikkapa töihin suuntaavalle tämä on hyvä suomenkielinen, politiikkapainotteinen opas alueeseen.