Rutger Bregman: Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa (Atena 2020, suomentanut Mari Janatuinen)
Ihmiset ovatkin pohjimmiltaan hyviä ja kunnollisia eivätkä halua pahaa toisilleen. Tätä maksiimia alankomaalainen historioitsija Rutger Bregman todistaa kirjassaan "Hyvän historia – ihmiskunta uudessa valossa" lukuisin ja toisinaan varsin yllättävinkin esimerkein.
Monet tutkimukset, kaunokirjalliset tuotteet ja jopa historian tapahtumat saavat tässä kirjassa aivan uuden tulkinnan, jotka todellakin kirjan nimen mukaisesti näyttävät ihmiskunnan historian aivan uudessa valossa.
Hyvän historian tarkoitus ei ole kertoa poikkeuksista, jolloin ihminen on toiminut hyväntahtoisesti ja toisia kunnioittaen vaan Bregmaninin näkemyksen mukaan koko ihmiskunnan historia on hyvän historiaa. Pahuutta, kuten sotia, on niinikään ollut paljon mutta nekin Bregman pystyy selittämään parhain päin. Bregman on ikään kuin muuttanut historiallisten tapahtumien tulkinnan päälaelleen. Hän onnistuu kuvailuissaan hyvin ja vakuuttaa lukijan.
Sivistys ei olekaan mikään pintasilaus
Perinteinen tai ainakin varsin yleinen näkemys ihmisten keskuudessa tuntuu olevan, että ihmiset ovat itsekkäitä oman edun tavoittelijoita, siis monensorttisia kyynärpäätaktikkoja. Sivistys on vain pintasilaus, joka katoaa nopeasti, kun joudumme kriisitilanteisiin. Väärin, sanoo Bregman, yleistys ei hänen mukaansa pidä paikkaansa.
Sivistys on vain pintaa -ideologiaa edustaa muun muassa laajasti tunnettu Kärpästen herra -romaani. Siinä kerrotaan autiolle saarelle haaksirikkoutuneista pojista, jotka muuttuvat ajan myötä järkevistä nuorukaisista toisiaan vihaaviksi villi-ihmisiksi. Romaanin tarkoitus oli osoittaa, kuinka ihmiset muuttuivat hyvistä pahoiksi, sivistyneistä villeiksi, kun yhteiskunnan hauraat suojarakenteet katovat. Fiktiivistä kirjaa on pidetty hyvänä kuvauksena sivistyksen pintakerroksen katoamisen vaikutuksista.

