Mainos

Kirja-arvio: Äärioikeistoliikkeet Suomessa

Tommi Kotonen: Politiikan juoksuhaudat - äärioikeistoliikkeet Suomessa kylmän sodan aikana (Atena 2018)

Äärioikeistoliikkeiden toiminta kylmän sodan aikaisessa Suomessa näyttää varsin marginaaliselta. Erilaisten ryhmittymien taustalla oli usein aatteen palosta innostuneita koulupoikia tai yksittäisiä, korkeakoulutettuja aikuisia miehiä. Näin varsinkin sodan jälkeen aina 70-luvulle. Yleensä ryhmittymät saivat enimmillään vain kymmeniä kannattajia muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Myöskään valtiovalta tai suojelupoliisi eivät yleensä olleet erityisen kiinnostuneita näistä ryhmittymistä, koska niitä ei ymmärretty kovinkaan vaarallisiksi. Oikeistolaisina järjestöinä niitä pidettiin eräällä tavalla isänmaallisina toimijoina. Vasta Pekka Siitoin 70-luvulla ylitti rajan ja hän päätyi vankilaan.

Tommi Kotonen kritisoi sisäministeriön muutama vuosi sitten tekemää arviota, jonka mukaan uusnatsipiireihin ajautuu nykyisin yleensä syrjäytyneitä, maskuliinisuutta korostavia miehiä. Kotonen sanoo, että stereotyyppinen natsi on ollut "kiljuskini" tai Siitoimen tyyppinen "hassu natsi" mutta että todellisuudessa näiden liikkeiden pariin hakeutuu myös tavallisia keskiluokkaisia kansalaisia.

Natsiliikkeet kiellettiin sodan jälkeen

Sodan jälkeen välirauhansopimuksessa kiellettiin fasistiset ja hitleriläismieliset järjestöt. Tulkinta siitä, mitä tällä todella tarkoitettiin, jäi epäselväksi mutta ainakin sotaa edeltävät AKS ja IKL kiellettiin. Kommunistinen salainen poliisi Valpo jahtasi Suomen "fasisteja". Erityisesti nuorison "salahankkeet" kiinnostivat, koska niissä oli kytkentöjä Kokoomuksen Nuorten Liittoon. Se oli Valpon silmätikkuna.

Vuoden 19465 aikana Martti Velaman järjestö iski pommein muutaman kerran kommunististen lehtien toimituksiin - Velama sai kuuden vuoden kuritushuonetuomion. Igur Zabell -järjestö toimi Porissa ja Jyväskylässä. Valpo kiinnostui, kun ryhmän julkaisutoiminta oli "railakasta" kansallissosialistisia teemoja julistavaa. Muitakin lähinnä koulupoikien järjestöjä Valpo ehti paljastaa ennen lakkauttamistaan vuonna 1948.

50-luvun "suojasään" aikana muun muassa entiset suomalaiset SS-miehet järjestäytyivät Veljesapu-nimiseen yhdistykseen. Yksittäinen innokas uusnatsi oli J.V. Snellmanin pojanpoika Teo Snellman. Hän toimi diplomaattina 30-luvulla mutta erottamisensa jälkeen ryhtyi innokkaaksi äärioikeistolaiseksi.

Snellman vaikutti vielä sodan jälkeenkin ja kertoi kirjeessään näkemyksiään Kekkoselle. Nykypäivän sanoilla Snellman oli eräänlainen holokaustin kieltäjä tai vähättelijä. Toinen innokas mutta katkeroitunut oli Ensio Uoti, joka yritti niinkään edistää äärioikeistolaista sanomaa eri pikkupuolueissa.

Äärioikeiston menestysliike

60-luvulla syntyi Isänmaallinen Yhtenäisyysseura, jota Tommi Kotonen pitää yhtenä äärioikeiston menestystarinana. Järjestö keräsi Lahden lähialueilla satoja jäseniä ja puhujina järjestön tilaisuuksissa kävivät useat upseerit ja muun muassa kokoomuskansanedustaja. Seura oli avoimen äärioikeistolainen ja kommunisminvastainen. Tämä(kin) ryhmä hajosi lopulta sisäisiin erimielisyyksiin kuten monet muutkin äärioikeistoryhmät.

Vasemmistoradikalismin noustessa 60-luvun lopulla myös äärioikeistolaiset piirit vahvistuivat. Vapaan Suomen Nuoret -niminen järjestö oli kirjan kirjoittajan mukaan äärioikeiston katuosasto, joka käytti kommunisteja vastaan paukkupommeja ja kananmunia. Ryhmään kuului ulkoministeriön vahtimestari Pekka Kallamaa, joka jäi Tanskan tullissa kiinni dynamiittipötkön ja natsipropagandan hallussapidosta.

1969 perustettiin IKL-SIN, joka toimi muutaman vuoden ja yritti tuoda äärioikeistolaista näkemystään esille myös julkilausumin. Jopa suojelupoliisi piti järjestöä positiivisena, koska se toimi "vastapainona vasemmistoradikaalien toiminnalle".

Kirjapainon polttaminen koitui Siitoimen kohtaloksi

Pekka Siitoin toimi 70-luvulla aktiivisesti muun muassa SMP:n riveissä mutta muuttui sittemmin avoimesti natsiksi ja vaikutti monissa omissa järjestöissään. Siitoin oli juutalaisvastainen ja jonkin sortin mystikko. Hän piti sekä suurkapitalismia että kommunisminmuodossa esiintyvää valtiokapitalismia vihollisenaan.

Siitoin järjesti hengenheimolaisineen mielenosoituksia, julkaisi kirjoituksia ja järjesti ampumaharjoituksia. Kotietsinnässä myöhemmin häneltä löydettiin melkoinen arsenaali aseita. Siitoin oli tempauksineen vähän väliä lehtien palstoilla. Hän joutui vuosiksi vankilaan osallistuttuaan taistolaisten Tiedonantaja-lehteä painaneen Kursiivi-kirjapainon polttamiseen.

Taistolaisten ja kommunistien merkitys Suomessa alkoi hiipua 70-luvun loppua kohden. Myös äärioikeiston oli aika etsiä uusia vihollisia ja sellaiseksi löydettiin maahanmuuttajat. Vuonna 1987 perustettiin Kansallinen Kulttuuririntama -järjestö, jonka Valkoinen rintama -lehteen kirjoitti muun muassa nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö artikkeleita heimosodista.

Kulttuuririntama oli selkeästi pakolaispolitiikkaa vastaan mutta vihan kohteeksi kelpasivat myös homot ja aids-potilaat ja jopa työttömät, joilta haluttiin tuet pois.

Kirja päättyy 90-lukuun mutta lyhyessä loppuluvussa kirjoittaja toteaa, että "ei liene syytä olettaa liikkeiden katoavan kuvasta missään vaiheessa kokonaan". Nykypäivän äärioikeistoa edustanee Pohjoismainen vastarintaliike ja Soldiers of Odin.

Kuten Politiikan juoksuhaudat antaa jo kirjan nimessä ymmärtää, kyseessä ovat olleet liikkeet, jotka ovat todellakin jääneet juoksuhautoihin. Liikkeistä osa on ollut jonkun aikaa väkivaltaisia mutta muutoin ääriokeistolaiset järjestöt ovat jääneet Suomessa hyvin marginaaliseen asemaan. 

 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.