Jukka Pakkanen: Taivaan varjo. Aviador. 2018. 137 s.
Metallinen musta esine kulkee mukana kantamuksissa. Kuolemansairas Mikael hivelee sitä.
Mikael on matkalla. Vuosikymmeniä hän on katsonut maailmaa kameran etsimen läpi. Niin hän yrittää nytkin vangita laitteellaan sitä mitä on, ja mitä puhutaan olevan.
Matkalaukussa oleva metallinen esine on käsiase. Sillä Mikaelin on tarkoitus tehdä itsestään loppu.
Mikael, joka muistuttaa romaanin kirjoittajaa niin iältään, helsinkiläisyydellään, yliopistossa opiskelultaan kuin takavuosien ammatiltaankin (toimittajaa), on matkalla Dolomiiteille Koillis-Italiassa. Maakin on kirjailijalle läheinen.
Kertomus on kuitenkin kertomus, omakohtaisuutta voi ehkä hakea olemisen peruskysymysten pohdinnoissa. Ne ovat Taivaan varjon merkityksellinen vuoristomaisema.
Mikael pyrkii ja pääsee Dolomiiteilla kylään nimeltä Terranova, Uusi maa. Uusi maa sikäli, että Mikael haluaisi selvyyttä elämänsä kululle ja tuntemalleen syyllisyydelle. Hän on kohdannut kaksi nuoren ihmisen kuolemaa läheltä, ei ole niihin rikosoikeudellisesti syyllinen, mutta mieltä ne eivät ole jättäneet rauhaan.
Takana on myös entisiä elämänkumppaneita, kuten vaimo Elina, jonka kanssa yhteisiä hetkiä hän nyt käy mielessään takautuvasti. Millaisin kortein hän on elämänsä elänyt?