Teemu Potapoff, Julius Konttinen: Selviytyjät - kirja elämästä (Docendo 2017)
Selviytyjät-kirja koostuu kymmenestä tarinasta, joissa kussakin haastateltava kertoo minä-muodossa elämästään, yleensä lapsuudesta nykyhetkeen. Kirjaan valitut kertojat ovat kokeneet enemmän tai vähemmän rankkoja elämänvaiheita.
Osa elämänkerroista on niin puistattavia, että lukija ihmettelee, miten kertoja voi kaiken kokemansa jälkeen olla vielä täysjärkinen. Moni kirjaan haastateltu onkin käynyt vuosia terapiassa, jotta tapahtumiin saisi selvyyttä ja elämää voisi jatkaa eteenpäin.
Vuosikausia seksuaalista hyväksikäyttöä
Mielestäni kirjan järkyttävin tarina kertoo lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutuneesta Annelista. Kamalista tapahtumista huolimatta Anneli pitää itseään selviytyjänä, sillä omien sanojensa mukaan hän pystyi samanaikaisesti elämään pahaa ja hyvää elämää. Ehkä hyvä elämä sitten kompensoi pahan niin, että Anneli on jollakin tavalla sinut menneisyytensä kanssa.
Annelin tarinassa kerrotaan aluksi perhe-elämästä, jota värittivät Anneliin vihamielisesti suhtautunut juoppo isä ja mielisairas, aina toisinaan sairaalaan hoitoon joutuva äiti. Tässä ilmapiirissä Annelista tulee kotona kiltti tyttö, joka pyrkii olemaan mahdollisimman huomaamaton ja niin paljon kavereidensa kanssa kuin mahdollista.
Isä alkoi käyttää Annelia hyväksi, kun tämä oli 4-vuotias. Annelin mielestä hänen äitinsä tiesi hyväksikäytöstä. Läheisenä pysynyt mummo ei puolestaan uskonut Annelia, kun tämä kertoi isän käytöksestä.
Lopputuloksena Annelin mieli eräällä tavalla pirstaloitui: “Minuun tuli kolme puolta: se joka eli ja koki tapahtuneet, se joka tietää tapahtuneesta ja tavallaan seuraa sivusta ja se joka jatkoi elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut.”