Ani Kellomäki: Kosteusvaurioita - kasvukertomuksia pullon juurelta (Atena 2017)
Alkoholistiperheiden lapset kantavat raskaita lapsuuskokemuksia mukanaan koko elämänsä. Toiset pärjäävät synkän menneisyyden kanssa paremmin, toiset huonommin. Tässä kirjassa keskitytään pääasiassa sellaisiin lasisen lapsuuden kokeneisiin ihmisiin, jotka ovat pärjänneet kohtuullisen hyvin elämässään tai ovat ainakin pystyneet käsittelemään lapsuutensa ongelmia.
Kirjan kirjoittajalla on ollut lasinen lapsuus, jota hän lähti purkamaan asiaa käsittelevän Kokovartalofiilis-blogin avulla. Blogin kautta saatujen kommenttien pohjalta syntyi sitten ajatus kertoa kirjan muodossa lasisen lapsuuden eläneiden tarinoita. Kirjaan onkin koottu hyvin eri-ikäisten naisten ja miesten kokemuksia lasisesta lapsuudesta ja siitä, kuinka aikuisena lapsuuden kokemukset ovat näkyneet elämässä.
Alkoholistien lapset kilttejä ja mukautuvaisia
Monissa lasisen lapsuuden kokeneiden miesten ja naisten tarinoissa toistuvat hyvin samantyyppiset teemat. Alkoholistien lapsista tulee usein kilttejä, mukautuvia, alistuvia, vähään tyytyviä ja miellyttämisenhaluisia sekä ristiriitoja vältteleviä.
Riitaisa, mahdollisesti jopa väkivaltainen lapsuus on monelle niin ahdistava kokemus, että aikuisena ei välttämättä haluta elää ristiriitojen keskellä. Jos ristiriitoja tulee, on helpointa tehdä asiat niin kuin muut sanelevat. Tällaiset kiltit ihmiset voivat olla esimerkiksi työpaikoilla hyviä ja ahkeria työntekijöitä ennen kuin uupuvat työtaakkansa alle.
Kun lapsena omat tarpeet on täytynyt siirtää syrjään ja muuttua näkymättömäksi, samat toimintamallit jatkuvat aikuisenakin. Parisuhteissa tämä johtaa usein luottamuksen puutteeseen. Kun lapsena oma tai omat vanhemmat eivät ole olleet luottamuksen arvoisia, miksi puolisokaan olisi tai miksi ylipäätään luottaisi kanssaihmisiin? Tällainen ajattelutapa tekee elämästä tietenkin hankalan ja ahdistavan.
Häpeä aina seurana
Yksi yhteinen nimittäjä on myös häpeä, josta on vaikea päästä eroon aikuisenakaan. Moni ajattelee olevansa lähipiirissään ainoa, jolla on kokemusta alkoholistiperheessä kasvamisesta. Alkoholistivanhemmat kun kieltävät lapsia puhumasta perheen asioista kenellekään. Häpeä onkin eräänlainen henkinen syöpä, joka on mukana niin kauan kuin ihminen ei uskalla käsitellä kokemuksiaan.
Kirjassa on hyvinkin rankkoja tarinoita asunnon täyttävistä juopporemmeistä, kähminnästä, vanhempien sammumisesta kesken jonkun mukavan tapahtuman, lasten täydellisestä unohtamisesta tai yksin jättämisestä. Samalla kerrotaan, kuinka lapsista tulee pärjääviä, kun he joutuvat esimerkiksi tekemään itse ruokansa tai hoitamaan sisaruksiaan.
Kirjassa kerrotaan, että melkeinpä ainoa asia, jossa alkoholistiperheissä olleiden lasten kokemuksista on aikuisena hyötyä, on ammatit tai tilanteet, joissa joutuu esimerkiksi yhtäkkiä erilaisten katastrofitilanteiden eteen. Alkoholistiperheiden lapset ovat usein joutuneet jo lapsena miettimään erilaisia pelastus- tai toimeentulosuunnitelmia yllättävien tilanteiden varalle. Niinpä esimerkiksi tällainen lapsena pakosta opittu valmius yllättävien tilanteiden varalta voi aikuisena toimia hyvin vaikkapa sairaanhoidossa tai pelastustöissä.
Lasisen lapsuuden häpeää häivyttämässä
Kirja on erinomaista vertaistukea ja häpeän häivyttämistä kaikille, joilla on ollut lasinen lapsuus. Kirjassa myös kerrotaan ihmisten monista tavoista yrittää pärjätä elämässään ikävien kokemusten jälkeen. Monet kun yrittävät unohtaa elämänsä huonot lähtökohdat esimerkiksi suorittamisella eli täyttämällä aikansa vimmaisella urheilulla, työnteolla tai päihteillä. Terapia on kirjan mukaan paljon toimivampi lääke menneisyyden ongelmien hallintaan.
Niille taas, jotka ovat viettäneet onnellisen lapsuuden, tämä kirja voi avata ehkä hieman sitä maailmaa, jota ystävät tai puoliso ovat mahdollisesti kokeneet.
Lasisen lapsuuden kokeneista ei välttämättä tule aikuisina alkoholin kohtuukäyttäjiä, kuten tässä kirjassa näyttää olevan. Monista tulee myös alkoholisteja ja sama tarina jatkuu uudessa sukupolvessa. Näitä ihmisiä tässä kirjassa ei ole haastateltu.