Kirja-arvio: Eeva ja Peter, Pariisi ja Lontoo

Sittemmin erityisesti radioäänenä tutuksi tullut Lennon aloitti journalistin uransa Suomessa, mutta siirtyi ensin matkaillen ja siten pysyvämmin Pariisiin. Siellä hän tapasi tulevan miehensä ja kirjan toisen päähenkilön, Peter Lennonin, kahvila Monacossa.

Vapaamielinen Peter oli katolisesta perheestä, ja myöhemmin Eeva Lennon tutustui laajemmin katolilaisuuteen (ja ääriprotestantteihin) raportoidessaan Pohjois-Irlannin konfliktista muutettuaan perheineen asumaan Lontooseen.

Pariisissa perheystävänä Beckett

Lennon on ollut siellä missä tapahtuu, ja se välittyy kirjan sivuilla. Lukija saa vahvasti elävän aikamatkan.

Ranska kävi Algerian sotaa vielä 1960-luvun alussa. Se näkyi monin tavoin Pariisinkin kaduilla. Euroopan hullun vuoden 1968 opiskelijaprotestit ja työläisten lakot vyöryvät. Muutosten edessä toisen maailmansodan sotasankarikenraali, presidentti Charles de Gaulle lopulta jämähti menneen maailman mieheksi.

Lennonit elävät pariisilaista kulttuurielämää sen ytimessä. Pariisilaistunut protestanttinen irlantilaiskirjailija Samuel Beckett on heidän ystävänsä.

Kotiosoite muuttuu Pariisista 1970 Lontooseen, missä Eeva Lennon asuu yhä, ja työnarkomaanina kirjoittaa edelleen.

Lontoon kahvilaelämä oli tuolloin onnetonta Pariisin jälkeen, mutta muuten Britanniassa tapahtui. Pohjois-Irlannissa on levotonta, ja Downing Streetillä pääministerit painiskelevat öljykriisin ja talousvaikeuksien kanssa.

Britanniakin muuttuu, ja valtaan nousee konservatiivinen Margaret Thatcher, uusliberalistisen oikeiston ikoni ja rautarouva. Hän ei ole Lennonin suosikkipoliitikko.

Kirja päättyy Brexitiin. Olisi ollut kiintoisaa lukea, mitä hän ajattelee englantilaisesta nationalismista ja Skotlannin itsenäisyyshankkeesta yhä isompien varallisuuserojen Britanniassa.

Naistoimittaja vaikea pala

Eeva Lennon on raportoinut Euroopasta milloin Uudelle Suomelle, Yleisradiolle, sosiaalidemokraattien nykyään Demokraattina tunnetulle julkaisulle, milloin Palkkatyöläiselle. Hän kirjoittaa yhä.

Lennon roimii pitkän uransa aikana kokemaansa ammatillista sovinistista syrjintää. Ei sen puoleen, hänen avioliittoaankin irlantilaisen kanssa yritettiin estää. Kirjan mukaan eräs ulkoministeriömme virkamies yritti jarrutella suomalaisneitosten avioliittoja ulkomaalaisten kanssa.

Hän myös pohtii katolilaisten ja protestanttien moraalia.

Katoliset käyvät ripittäytymässä, ja jatkavat sitten samaa elämäänsä kuin ennekin. Protestantit sen sijaan kieriskelevät jatkuvissa tunnontuskissa. Yritys, epäonnistuminen, yritys, epäonnistuminen paremmin, hän lainaa Beckettiä.

Hän luo minihenkilökuvia kollegoistaan, kuten legendaarisesta Erkki Toivasesta.

Joitakin ikäviä virheitä kirjaan on jäänyt. Terrori-iskun aikana syyskuussa 2001 Yhdysvaltoja ei johtanut presidenttinä George Bush, vaan hänen poikansa. Osama Bin Laden ei tuolloin johtanut Isisiä, vaan al-Qaidaa. Isku kohdistui World Trade Centeriin, ei Wall Streetille, vaikka rahakatu siinä lähellä onkin, ja symboli kapitalismille.

Lennon ei peittele näkemyksiään

Japanilaisten hyökkäys Pearl Harboriin oli joulukuussa 1941, yli kaksi vuotta toisen maailmansodan alettua, ei sen alussa. Lapsus on, että juna Britannian ja Ranskan välillä kulkee kanaalin ali, ei yli.

Muistelijan näkemys on, kirjoittaessaan Irlannin protestanttivähemmistöstä, että ”suurin osa heistä oli varakasta parempaa väkeä vähän niin kuin suomenruotsalaiset Suomessa”. Kaikki eivät liene samaa mieltä.

Vuoden 1995 Srebrenican joukkomurhasta kirjoittaessa hän ei mainitse, että paikalle rientäneet hollantilaiset toimivat YK:n mandaatilla. He epäonnistuivat muslimimiesten suojelussa, ja todettiin osin vastuulliseksi joukkomurhaan. En osaa sanoa, johtuiko joukkomurha siitä, että serbit ovat ”sotilaskansaa”. Hollantilaisia oli vähän, ja he olivat kevyesti aseistautuneita.

Kokonaisuutena kuitenkin elävää ja lukemaan houkuttelevaa muistelemista. Lennon ei peittele näkemyksiään. Välillä lukija nyökkäilee, välillä on eri mieltä, mikä on hyvän elämäkerran merkki.

Pariisi, Lontoo ja Helsinki Lennonin kokemuksineen, ihmisineen ja tapahtumineen limittyvät ja lomittuvat sutjakasti yhteen.  

• Eilen13:31
  Kommentti

  Kommentti: Yrittäjien eläkkeisiin on pakko puuttua, ja se kauhistuttaa kokoomusta
• to18:12
  Ukrainan sota

  Päätoimittajan kommentti: Stubbin haastattelu MTV:llä levisi Euroopan mediassa kuin humaus – ja sille on selvä syy
• ti06:53
  Petteri Orpo

  Pääministerit Orpo ja Kristersson osallistuvat Espoossa taideteosten vihkitilaisuuteen
• 30.11.16:37
  Helena Petäistö

  Helena Petäistön kolumni: Ei rauhaa näköpiirissä – Putinilla käytössä vanhat metodit
• 30.11.07:00
  Kommentti

  Kommentti: Pakko ei ole kuin kuolla, mutta nyt siihen ei taida olla varaa
• Lataa lisää