Kirja-arvio: Aseistakieltäytyjän vankilatalvi

Hän ei halunnut asepalvelukseen, ei edes aseettomaan. Ei olisi iso juttu vuonna 2017 (nykyisen puolustusministerin mölinöistä huolimatta). Toisin oli 1980-luvulla. Silloin aseistakieltäytyjä oli kuin henkinen kuppatautinen.

Puhakan romaani on hauska, naseva ja traaginenkin kertomus nuoren opiskelijan kamppailusta niin sanottua systeemiä vastaan aikana, jolloin oli vielä Neuvostoliitto, kolikkopuhelimet ja lautakuntaleegio eri alojen ammattilaisia tutkailemassa aseistakieltäytyjän eettistä vakaumusta.

Mutta minä-muodossa kerrotun, kuvaamataiteista kiinnostuneen aseistakieltäytyjän työsiirtola- ja sivariajassa on myös ihmisiä elämäntarinoineen systeemin sisällä.

Romaanissa ei olla Romaniassa, vaan Suomenlinnassa työsiirtolassa, Helsingin yliopistolla ja helsinkiläisessä koulussa, mielisairaalassa ja kertojaminän perheyhteyksissä (kuten hautajaisissa).

Puhakka kuvaa avovankilan (joihin aseistakieltäytyjiä passitettiin) arkea ja sen ihmistyyppejä hierarkioineen hersyvän realistisesti. Aidon tuntuisia karaktäärejä. Osuvia ovat myös kohtaukset vanhempien ja lähisukulaisten kanssa. Olo on usein vaivautunutta. Mykkyyttä. Kun pääsisi tästä tilanteesta jo pois -tunnelmaa.

Mieleen tulee hiki, joka nousee, kun kevättalvella on liian täydessä bussissa päällään talvipalttoo ja sen alla vielä paksu villapaita. Pääsisipä jo kotipysäkille. No, eivät ne kertojaminän vanhemmat aina voineet kohtaloaan valita.

Anteeksipyytelemätön kerronta on hemingwayläisen ytimekästä ja turhasta riisuttua. Ei kuitenkaan kovaksikeitettyä, vaan terävällä ja väliin armottomallakin mutta ymmärtävällä huumorilla maustettua.

Ei kertoja itseäänkään säästä. Hän ei nouse eikä nosta itseään muiden yläpuolelle. Puhakka ei paasaa. Se tyylikeino olisi tappanut romaanin heti työsiirtolan portille.

”Koti, uskonto ja isänmaa -tyyppien kanssa on hankalaa, mutten tykkää tovereistakaan joilla teoria tyrmää todellisuudentajun.” Yliopiston stalinistit saavat kyytiä, ja YK-liittolaisetkin jaksavat olla naiiveja.

Periaatteita hänellä on, mutta Suomenlinnassa hän huomaa, että elämässä joutuu tekemään ratkaisuja niin sanotun epätäydellisen informaation varassa.

Ajankuva Suomesta, jolloin Suomi ei vielä tiennyt, että jo joidenkin vuosien päästä umpioon nimeltä Suomi on päässyt raikasta ja vapauttavaa ilmaa. Siinäkin Suomessa kertojaminä kuitenkin joutuu yhä jatkamaan oman elämänsä maastojuoksua.