Kirja-arvio: Aatos Erkko pysyy erakkona

Aatos Erkkoa kutsuttiin pienenä kotioloissa Simpukaksi.

”Aatos Erkko myöntää auliisti, että hän on ollut alusta lähtien pikkuvanha, hankala, tuppisuu, yhteistyöhaluton.

– En kertonut kenellekään paljon mitään, hän myöntää.

– En kai vielä tänä päivänäkään kerro loppujen lopuksi juuri mitään omista ajatuksistani.”

Tällaiselta pohjalta on haastavaa lähteä kirjoittamaan elämäkertaa. Kivestä ei saa puristettua vettä.

Helsingin Sanomien pitkäaikainen ulkomaankirjeenvaihtajana Lauri Karén (1927-2006) jututti lähes ikätoveriaan ja työnantajaansa Aatos Erkkoa (1932-2012) vuosituhannen vaihteessa.

Mutta kun elämäkerran kohde on tuppisuu, joka ei omien sanojensakaan mukaan kerro juuri mitään itsestään, lopputulos voi jäädä hyväksi yritykseksi, eikä se ole kirjoittajan vika.

Erkko pysyy tässäkin kirjassa simpukkana, vaikkka hän oli pyytänyt nimenomaan Karénin kirjoittamaan elämäkertansa.

Isoisä ja sveitsiläinen nanny

Hän kuvailee itseään ja lapsuuttaan omin sanoin vain vähän, ja tiiviisti. Isä Eljas Erkko oli vaikea persoona, ei juuri koskaan kotona, mutta parasta nuorelle Aatokselle isässä näytti olevan tämän halu ruokkia poikansa laajapohjaista lukuintoa.

Merille halajanut Erkko kasvoi kosmopoliitiksi. Tärkeimmät ihmiset hänelle näyttivät olevan isoisä Eero, jota pojanpoika ei koskaan ehtinyt nähdä, ja kalvinistisesta perinteestä ponnistanut sveitsiläinen lastenhoitaja Mariette, jolta Aatos Erkko sai tukea ja ranskankielen taidon. ”Mariette oli hyvä ihminen”, Erkko toteaa kirjassaan.

Erkko oli tuttu vieras Karénien kotona. Elämäkerta valmistui jo vuosia sitten, se oli välillä kadoksissakin, kunnes hänen tyttärensä Michelle löysi sen. Kirjassa on myös tyttären esipuhe. Mutkien kautta se päätyi julkaistavaksi vasta nyt.

Paperilehtiajan suurmies

Ajan hammas näkyy tekstissä. Eletään yhä painomusteen tuoksun valtaamassa, sukujen omistamassa mediamaailmassa. Netti on tekemässä vasta tuloaan. Aatos Erkko oli paperilehtiajan keisari.

Kirjan Erkko on lähes elämää suurempi henkilö. Toki Erkko luki valtavasti jo nuoresta pitäen, ja kotitausta auttoi häntä nousemaan poikkeuksellisen vaikutusvaltaiseksi Suomessa.

Erkko ei omien sanojensa mukaan koskaan pyrkinyt vaikuttamaan Helsingin Sanomien (tai Ilta-Sanomien) toimituslinjaan. Hänellä ja konsernin lehdillä oli joskus hankalatkin välit. Periaatteiltaan lehti ei tietenkään voinut olla Erkon ja erkkolaisuuden liberaalia ja länsimaista demokratiaa kannattavaa aatemaailmaa vastaan. Se on yhä lehden henkinen selkäranka.

Erkosta tuli vastentahtoisesti päätoimittaja ja Sanomien, sittemmin SanomaWSOY:n suuromistaja. Suku oli tässä mielessä pahin. Erkko oli vetäytyvä persoona, jota velvoitti sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja painoi velvollisuudentunne suvun omistuksista.

Erkon laajat verkostot

Tosin olla Erkko tarkoitti, ettei rahasta ollut pulaa. Siitä huolimatta talvi- ja jatkosodat jättivät Aatos Erkkoonkin jälkensä, eikä sukunimi estänyt erittäin vakavaa pyöräilyvammaa Hietaniemen torilla.

Hän loi vuosikymmenien mittaan laajan kansainvälisen verkoston lännestä itään, kissingereistä ja murdocheista Ruotsin kuninkaallisiin ja anatolitshubaiseihin. Alaotsikon Jaakko Iloniemeltä napattua luonnehdintaa Erkosta yksityisenä valtiomiehenä ei ole vaikea uskoa.

Erkon mukaan valta on hänelle ollut aina vierasta. Helsingin Sanomilla kuitenkin oli ja on valtaa, vaikka Erkko ei kertonutkaan mitä ja miten lehden tuli kirjoittaa. Suuri yleisö yhdisti Erkon lehtiinsä. Sille hän ei voinut mitään.

Hiljaista vaikutusvaltaa Erkolla oli sitäkin enemmän. Jos hän olisi ollu namedropper, nimiä olisi saanut kerätä rahtilaivaan. Nyt verkostoista kertoo hänen puolestaan Karén.

Visionäärinen Erkko

Karén asui pitkään ja loppuelämänsä Ranskassa. Se näkyy. Kirja maalailee yhteiskunnallisia, kansainvälisiä ja poliittisia rakenteita ja muutoksia, ja visionäärisiä suurmiespiirteitä. Näitä jälkimmäisiä Karén ripustaa Erkon rintapieleen kuin kenraalille prenikoita juhlaunivormuun.

Kirjan ote Suomesta muuttuvana yhteiskuntana jää ylimalkaiseksi, ja ulkopuoliseksi, monista suomalaisten aikalaishaastatteluista huolimatta, vaikka Karén kirjoittaa Erkosta ja Suomesta maailman muutoksissa.

Karén kertaa myös Erkon harrastukset niin laivoihin, Kiteeseen kuin taitoluisteluun ja Hamina Tattoohon.

Runsaan maalailun ja kehun lisäksi kirjassa on paikoin toistoa. Jos kirja olisi aikanaan voitu saattaa kustannustoimittajalle, jälki olisi vieläkin luettavampaa. Toki Karén osasi kirjoittaa, siitä ei ole kyse.

Erkon simpukka vaikea avata

Erästä kohtaa jäin miettimään, liittyen Haminan 350-vuotisjuhliin vuonna 2003 (Erkko oli tässäkin mukana.). Karénin mukaan ”…Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia tulivat helikopterikyydillä Haminaan saakka seuraamaan Bernadotte-suvun tilusten entisen itälaidan elämänmenoa.”

Bernadotteista tuli Ruotsin hallitsijasuku vasta, kun Suomi jo oli osa Venäjän imperiumia. En tiedä, oliko heillä siellä muuten maaomistusta...

Erkko ihmisenä ei näytä päästäneen ketään ihan likellensä. Simpukka ei ole vieläkään täysin auennut, Karénin hyvästä yrityksestä huolimatta.