Kirja-arvio: Maakuntasarjan Mauno Koivisto

Tapio Bergholm: Kiihkeä Koivisto. Nuoruus, sota, onni. 1923-1959. Otava. 2020. 464 s.

Vihollinen ei haavoittanut Mauno Koivistoa jatkosodassa, mutta pieniä vammoja tuli.

Astuminen terävään kiveen vei sairaalaan, ja sormeenkin tuli veistettyä. ”Erimielisyys puukon kanssa” tapahtui parikymppisen rintamasotilaan vängätessä kaikkitietävänä rakkaudesta, tai sen puuttumisesta.

”En yhtään huomannut koska puu loppui vaan veistelin edelleen. Sattui menemään valtimo poikki ja meinasi tulla sairaala reissu. Ei sentään tullut”, Koivisto kirjoitti asemasodasta kotipuoleen.

Maineikas soturi Lauri Törni, jonka komppaniassa Koivisto taisteli, piti turkulaista keskinkertaisena sotilaana. Eipä ollut Koivistonkaan näkemys kapteenistaan järin ylistävä.

Kuolemanpelkoa aiheuttanut sota jätti jälkensä syvästi kristilliseen mieheen. Se ei kuitenkaan häntä lamaannuttanut.

Historian tutkija, Itä-Suomen yliopiston dosentti Tapio Bergholm tuo lukijalle ahkeran, pohtivan, lukevan, eteenpäin haluavan ja tietysti myös tulevaisuudestaan epävarman Koiviston.

Ka kirjan nimen mukaisesti kiihkeän, nuoren miehen. Temperamentiltaan hyvin toisenlaisen kuin mitä valtiomies Koivisto oli ainakin julkisesti.

Koivisto luki itsensä ylioppilaaksi ja liittyi ”myöhäisherännäisen kiihkolla” SDP:hen keskellä kommunistien ja demarien armotonta ay-vääntöä. Bergholm käy perusteellisesti läpi Koiviston pelkäämättömän painin laitavasemmiston kanssa.

Antikommunistinen Koivisto ei väistellyt verbaalisia iskuja työpaikoilla eikä työväen lehtien sivuilla, ja jakeli niitä itsekin mieluusti. Ahkeran kirjoittajan kynänjälki sai terävyyttä.

Kirja on jälleen muistutus siitä, että nykyinen someajan kielenkäyttö ei ole uutta auringon alla. Ajan henki 1940-luvun lopulla oli kova, ahdistavakin, kommunistisen vallankaappauksen uhkakin leijui ilmassa.    

Suurelle lukijakunnalle ehkä kiintoisampaa on Koiviston älyllinen itsensä kehittäminen.

Hän luki paljon ja laajasti, eikä pelännyt astua sosiologian ulkopuolelle ja talloa vanhojen arvostettujen kulttuurielämän suurmiesten kuten V.A. Koskenniemen ja Lauri Viljasen lakeerikengille.

Perinteistä akateemista isänmurhaa, josta on aina hauskaa lukea. Jokaisen sukupolven on tehtävä se sama, toisin en soisi olevan.  

”Jälkeenpäin ajatellen olin hyvin hankala henkilö silloin”, Koivisto vanhemmiten pohdiskeli. Mutta ei ollut ainakaan mikään jahkailija.

Syntyi väitöskirja, ja olivat matkat Ruotsiin ja Britanniaan, mistä hän sai lisää innoitusta sosialismin teoreettisille pohdinnoilleen.

Löytyi myös brittiheilan jälkeen Tellervo ja syntyi Assi. Nimen tytär sai Koiviston assistentuurista, jota hän ei koskaan vastaanottanut. Siihen jäi akateeminen ura, johon entisellä satamatyöläisellä olisi varmasti ollut annettavaa.  

Turun nuori Koivisto oli vielä maakuntasarjan mies

Älykäs ja teräväsanainen mies kuitenkin huomattiin.

Tuolloin väitöskirjan menestyksellinen puolustaminen muotialaksi nousevassa sosiologiassa – tai muutenkaan – ei ollut arkinen asia, kun vielä ottaa huomioon Koiviston vaatimattoman taustan. Myöhemmin hän suoritti arvosanat psykologiassa ja kasvatustieteissä.

Koivisto alkoi päästä paikallisiin SDP:n piireihin. Puolue oli sisäisesti syvästi riitaisa, mitä Koivisto osaltaan syvensi, mutta myös toisaalta piti traagisena. Bergholmin mukaan Koivistosta tuli leskisläisyyden tärkeä aatepiiskuri skogilaisia sosialisteja vastaan.

Leskinen, Paasio, Fagerholm, Lindblom, Pitsinki - Koivisto oli tekemisissä demarien vaikuttajanimien kanssa.

Vaaleissa tai ehdokkaaksi pyrkimisessä Koivistolla ei kuitenkaan ollut suurta menestystä. Hän oli sen verran oman tiensä kulkija.

Sittemmin tunnetuksi tulleen elämänmottonsa Koivisto muodosti näinä vuosinaan psykoanalyytikko Carl Jungin hengessä. ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”

Koivistosta tuli pankkimies ja hän siirtyi vanhasta pääkaupungista nykyiseen, Helsingin Työväen Säästöpankin toimitusjohtajan työpöydän taakse.  

Bergholmin mukaan yhteiskuntatieteilijä Koivisto valittiin tehtävään todennäköisesti siksi, että pankin johtoon haluttiin SDP:lle varmasti uskollinen henkilö, joka oli jo näyttänyt riittävän vahvan poliittisen taistelijan nahkansa.

Helsingissä sosiologi myös sutjahti nuorten taloustieteilijöiden O-ryhmään, joka sekin haastoi ajan valtavirtakäsitykset taloustieteessä vanhentuneina.

Tapahtui myös iso käännös suhtautumisessa Neuvostoliittoon 1950- ja 60-lukujen taitteessa yöpakkaseksi kärjistyneinä aikoina.  

SDP vihasi presidentti Urho Kekkosta ja vannoi Paasikiven nimeen. Koivisto oli liittynyt Suomi-Neuvostoliitto-seuraan marraskuussa 1958. Alkoi myös suhteiden luominen K-linjaan, juoksuhaudan toisella puolella olevaan Maalaisliittoon. SDP:ssä Koivisto ajautui syrjään.

Me tiedämme, miten lopulta kävi, mutta jatkoa seuraa elämäkerran toisessa osassa, jolle Kiihkeä Koivisto antaa vahvan lähtötuuppauksen.

Videot

Uusimmat

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja