Tapio Bergholm: Kiihkeä Koivisto. Nuoruus, sota, onni. 1923-1959. Otava. 2020. 464 s.
Vihollinen ei haavoittanut Mauno Koivistoa jatkosodassa, mutta pieniä vammoja tuli.
Astuminen terävään kiveen vei sairaalaan, ja sormeenkin tuli veistettyä. ”Erimielisyys puukon kanssa” tapahtui parikymppisen rintamasotilaan vängätessä kaikkitietävänä rakkaudesta, tai sen puuttumisesta.
”En yhtään huomannut koska puu loppui vaan veistelin edelleen. Sattui menemään valtimo poikki ja meinasi tulla sairaala reissu. Ei sentään tullut”, Koivisto kirjoitti asemasodasta kotipuoleen.
Maineikas soturi Lauri Törni, jonka komppaniassa Koivisto taisteli, piti turkulaista keskinkertaisena sotilaana. Eipä ollut Koivistonkaan näkemys kapteenistaan järin ylistävä.
Kuolemanpelkoa aiheuttanut sota jätti jälkensä syvästi kristilliseen mieheen. Se ei kuitenkaan häntä lamaannuttanut.
Historian tutkija, Itä-Suomen yliopiston dosentti Tapio Bergholm tuo lukijalle ahkeran, pohtivan, lukevan, eteenpäin haluavan ja tietysti myös tulevaisuudestaan epävarman Koiviston.
Ka kirjan nimen mukaisesti kiihkeän, nuoren miehen. Temperamentiltaan hyvin toisenlaisen kuin mitä valtiomies Koivisto oli ainakin julkisesti.