Kimi Räikkösen F1-talli hyötyi yllättävästi poikkeuksellisesta kisaviikonlopusta

Kaksipäiväiseksi typistetty F1-viikonloppu Italian Imolassa auttoi rohkeasti pelannutta Alfa Romeota nousemaan MM-pisteillä molemmilla autoillaan, uskoo insinööri Xevi Pujolar. Kimi Räikkönen oli yhdeksäs ja Antonio Giovinazzi kymmenes.

Pujolarin mukaan ei ollut sattumaa, että Alfa Romeo onnistui saalistamaan kauden ensimmäiset tuplapisteensä kisassa, johon valmistautuminen jäi perjantain harjoitusten puuttumisen takia kaikilla heikoksi.

Imolassa ei ajettu lainkaan perjantaina, koska F1-sarja halusi antaa talleille lisää matkustusaikaa edellisen viikonlopun Portugalin osakilpailun jälkeen. Ennen lauantain aika-ajoja ajettiin vain yhdet puolentoista tunnin harjoitukset.

Pujolarin mukaan monet tiimit ottivat renkaidensa kanssa mieluummin varman päälle.

– Me olimme ehkä tässä tilanteessa vähän siellä aggressiivisella puolella. Emme Kimin kanssa, mutta Antonion kanssa olimme, Pujolar selvittää GP Fans -sivuston mukaan.

Räikkösen kohdalla Alfa Romeo päätti viedä ainoan varikkokäynnin aivan kisan loppuun, kun taas Giovinazzille tehtiin käänteinen taktiikka. Kumpikin toimi erinomaisesti.

– Olimme vähän yllättyneitä siitä, että kun Antonio tuli aikaisin sisään pehmeillä renkailla, muut keskikovilla renkailla olleet alkoivat vastata siihen, Pujolar toteaa.

Räikkönen saatiin nostettua myöhäisellä pysähdyksellä jopa neljänneksi. Jos tiimi olisi malttanut viedä pysähdyksen vielä 48. kierrosta pitemmälle, Räikkönen olisi saattanut saada turva-autosta ilmaisen stopin, joka olisi nostanut hänet vielä paljon korkeammalle kisassa.

Lue myös:

    Uusimmat